Metallimusiikki.net

Amares: "At Dawn"

  • Demoarvostelu julkaistiin sunnuntaina 05.09.2010.
  • Ei saa kommentoida!
  • Luettu 3571 kertaa
  • Bändi:

Amares-yhtyeen juuret juontavat vuoteen 2008, jolloin bändin kitaristit ja biisintekijät Jon Ash ja Yang Wang löysivät toisensa. Vuoden 2009 aikana löytyi sitten basisti ja vokalisti remmiin. Yhtye oli valmis tositoimiin. Amares ei varsinaisesti halua kategorisoida musiikkiaan, mutta kertoo vaikutteita olevan hard rockista, thrashista ja metalcoresta. Ensimmäiset äänitykset tehtiin Helsinkiläis-studiolla. Sen session tulokset ovat tällä "At Dawn" -levyllä. Käydäänpä kuuntelemaan!

Pojot: 3/5

"At Dawn" -nimibiisi avaa pelin melko kasarihenkisesti, tosin soundit vain ovat ärjymmät kuin tuolloin. Tässä on kitaroissakin kunnon "Big Muff" -säröt, eli kovimmat surinat pitkään aikaan. Miksaus on hiukan purkkimainen eikä tuo hienoja sovituksia kovin hyvin esiin. Varsinkin kitarat kärsivät tästä. Tilutusta on vaikka muille jakaa, mutta soundi puuroutuu. Musiikissa sinänsä on kulkevuutta, ja mukavasti vaihtelevuuttakin.

"Under The Same Sky" puskee samanlaista vauhtia kuin eka biisikin ja kuulostaa, että Iron Maidenit on kuunneltu ilmeisen hyvin. Tässä biisissä on on aika hyvin koukuttava kertosäe. Muutenkin toimii ensimmäistä paremmin ja laulaja saa tässä äänensä auki.

Levyssä on ilahduttavasti tekstit mukana. Niissä on ehkä tähdätty tavallista korkeammalle. Lähinnä sanoitukset pyörivät yksilön ja maailman suhteessa, ehkä hieman synkälläkin tavalla. Mielenkiintoista luettavaa kuitenkin.

"Path" herkistelee kauniisti. Meininki on aivan erilaista kuin muissa biiseissä. Itse en innostu tällaisesta akustisesta herkistelymeiningistä, joten en paljoa voi tätä suitsuttaa. Eikä melodiakaan nouse maailman sykähdyttävimpien listalle. Mutta kyllähän tämä ihan taitavasti on toteutettu, kuitenkin ehkä hieman ylipitkästi. Tämän aikana varmaan keikalla sytkärit syttyvät.

"Decider Genocide" -biisissä palataankin perusasioihin. Nopeaa ja raskasta. Mielestäni kitaristit antavat tässä hyvän kuvan itsestään. Nopeat tykitykset on sidottu yhteen akustisilla väliosilla, joka tässä toimii aika hyvin.

"Hail The Storm" -biisissä bändi saavuttaa sitten sen mitä on odotettu koko levyn ajan. Riffit ja biisi kulkevat vanhalla, hyväksi koetulla kaavalla, joka ei tässä ole negatiivinen sanonta. Sävellys koukuttaa heti kuulijan. Lisäksi levyllä välillä kajastanut väkinäisyys on poissa ja soitto on pakotonta ja avaraa. Tukat ja kädet heiluvat iloisesti tätä kuunnellessa.

Kokonaisuutena voisi sanoa, että soitannolliset perusasiat ovat bändillä kunnossa. Soitanto on muutenkin kiitettävän yhtenäistä. Miksauksesta voisi tehdä vähän avarammaksi ja paremmin ääniraidat erottelevaksi. Yhtyeellä vaikuttaisi olevan hiukan jo omaa linjaansa, jota voisi vielä vahvistaa ja koittaa tehtailla vielä enemmän musiikillisia koukkuja "Hail The Storm" -kipaleen tapaan. Jos niitä olisi ollut enemmän, olisi tullut yksi pojo lisää.

Levyn biisit:

  1. At Dawn
  2. Under The Same Sky
  3. Path
  4. Decider Genocide
  5. Hail The Storm

Amares on:

  • Nico L. (laulu)
  • Jon Ash (kitara)
  • Yang Wang (kitara)
  • Hoel Kerhom (basso)

Rumpuraidat levylle on soittanut: Raikku Tuomikanto.

Tietoa julkaisusta

Arvostelun Amares: "At Dawn" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 05.09.2010 ja antoi pisteet 3/5.

Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!