Metallimusiikki.net

Miserypain: "Bloody Weekend"

  • Demoarvostelu julkaistiin torstaina 13.05.2010.
  • Ei saa kommentoida!
  • Luettu 1430 kertaa
  • Bändi:

Miserypain on kahden kaverin kokoonpano. Bändin päätoiminen jäsen on kitaroista ja rummuista vastaava Erkki Pokkinen, joka on myöskin ohjelmoinut rummut ja bassot levylle. Rumpaliksi ilmoitetaan erikseen Raido Metskylä, mutta levylläpä ei live-rumpuja kuulla, joten hän lienee ollut avustajan tehtävissä. Erkki Pokkinen on myös kotistudiossa hoitanut demon miksauksen ja masteroimisen.

Pojot: 3/5

Levyn ensimmäinen biisi "Bloody Weekend" jyräyttää korville räväkänoloista death/black metallia. Aluksi huomio kiinnittyy kitaroihin, jotka jyystävät varsin kivasti, vaikka soundi saisikin olla massiivisempi. Tällä purkkisoundilla ei taivahan ovet aukene. Laulusta on sanottava sen olevan erittäin onnistunutta murinaa. Itse laulusaundi on mallikasta. Ainoa miinus on se, että laulussa olisi ollut syytä käyttää jonkin verran kaikua!

Rumpuohjelmointi ei aivan joka kohdassa kulje muun soitannan kanssa käsi kädessä. Näkisin, että bändille pitäisi saada levyllekin live-rummut. Se parantaisi tulosta kertaheitolla. Sinänsä tämä on kotipajassa tehdyksi varsin mukavaa kamaa.

Demon toinen biisi "MTFK" on huomattavasti nimibiisiä parempi! Varsinkin kitaristi osoittaa kykyjään soolo-osuudessa.

Kaiken kaikkiaan tässä olisi potentiaalia parempaankin. Enemmän soittajia kehiin, myös biisintekoon, sillä se voisi monipuolistaa biisejä mukavasti. Näillä muutoksilla bändillä voi olla potentiaalia!

Levyn biisit:

  1. Bloody Weekend
  2. MTFK
Tietoa julkaisusta

Arvostelun Miserypain: "Bloody Weekend" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 13.05.2010 ja antoi pisteet 3/5.

Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!