Metallimusiikki.net

My Grimace: "Behind the Scene"

  • Demoarvostelu julkaistiin sunnuntaina 08.07.2012.
  • Ei saa kommentoida!
  • Luettu 2828 kertaa
  • Bändi:

Jyväskylän My Grimace julkaisi tämän järjestyksessä kolmannen demonsa jo viime vuoden puolella. Yhtye perustettiin vuonna 2007, ja se on päässyt jonkin verran keikoillekin uransa aikana. Bändi on saanut keikoilla kiitosta erityisesti energisyydestään. Kuunnellaan välittyykö energisyys myös levyltä!

Pojot: 3/5

"Red Bricks" avaa pelin varsin energisesti humppaavalla death metallilla. Pääosaan nousee laulajan matala mörinä, ja muutenkin intensiivinen tulkinta. Riffipuolella tämä ei niin monimutkaista ole, mutta jollain tavalla variointia on sen verran, että kiinnostus säilyy.

"Under the Skin" ei aivan yllä avausbiisin tasolle, vaan jää jotenkin lähtökuoppiin.

"Approach" vaikuttaa levyn eheimmältä tekeleeltä. Siinä on mahtavat kitarariffit ja väleihin on tungettu jopa progahtavia osuuksia. Meno pysyy kuitenkin hyvin kasassa. Vauhtia riittää. Tämä biisi on varmastikin hyvä pala keikoilla.

Levyn päättävä "Remembrance" on oivallinen tukanheilutusbiisi. Tämä, kuten bändin edellinenkin demo, on äänitetty oikeassa studiossa ja on siten soundimaailmaltaan kunnossa esimerkiksi laulun kohdalla erinomaisesti. Mutta jotenkin basso-osasto on jonkin verran löysä. Ainakin näin kuulokekuuntelussa.

Mukana olevien sanoitusten perusteella lyriikkakin on ihan hyvin hallussa. Josko niitä nyt tällaisessa musiikissa joku kuuntelee. Mitään suurempaa kritisoitavaa tästä ei löydy. Paletti on hyvin kasassa, mutta jotain suurempaa erottuvuutta muista bändeistä voisi kehittää. Tällaisenaan tämä on oiva levy ja osoitus yhtyeen potentiaalista.

Levyn kappaleet:

  1. Red Bricks
  2. Under the skin
  3. Approach
  4. Seized for Eternity
  5. Remembrance

My Grimace on:

  • Jere Hämäläinen (laulu)
  • Aleksi Salojärvi (kitara)
  • Juha Kumpulainen (kitara)
  • Joonatan Jaakonaho (basso)
  • Roope Salminen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Arvostelun My Grimace: "Behind the Scene" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 08.07.2012 ja antoi pisteet 3/5.

Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!