Metallimusiikki.net

Trail of Life Decayed: "Demo 2010"

  • Demoarvostelu julkaistiin perjantaina 04.11.2011.
  • Ei saa kommentoida!
  • Luettu 2633 kertaa
  • Bändi:

Yhtye on viisihenkinen death-/thrash-tyyliä tahkoava pumppu Pirkanmaalta, ja on perustettu vuonna 2008. Vaikutteikseen Trail of Life Decayed ilmoittaa esimerkiksi Lamb of Godin. Keikkoja miehet ovat tehneet jonkin verran. Tämä demo on yhtyeen ensimmäinen. Kuunnellaanpa!

Pojot: 4/5

"New Custom" puhaltaa ilmoille todellista eläimellistä energiaa. Se tämän demon perusteella onkin yhtyeen vahvin puoli. Myös lauluosuudet kuulostavat todella ilkeiltä, ja iskevät heti kuulijan tajuntaan. Ehdottomasti parhaat kuulemani vokaalit pitkään aikaan. Sinänsä musiikki puskee synkillä raiteilla, eikä biisintekopuolella juuri suuria karikoita löydy.

"Blood on Your Hands" jatkaa tanakkaa death metal -ryskettä. Eri musiikilliset elementit vaihtelevat melko mukavasti, mutta miksaus on hiukan tukkoinen. Tässä biisissä on saatu mahtumaan mukaan myös melodinen kitarasoolo. Biisit ovat myös melko pitkiä, mikä ei tokikaan haittaa menoa.

Tästä voi sanoa vain, että tehkääpä lisää biisejä, koska jälki on tällaista. Eläimellisen ulvonnan ystäville, suosittelen Trail of Life Decayediin tutustumista!

Levyn kappaleet:

  1. New Custom
  2. Blood on Your Hands

Trail of Life Decayed on:

  • Antti Riikonen (laulu)
  • Janne Välilä (kitara)
  • Jussi Viderholm (kitara)
  • Heikki Kauppinen (basso)
  • Anssi Koivulahti (rummut)
Tietoa julkaisusta

Arvostelun Trail of Life Decayed: "Demo 2010" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 04.11.2011 ja antoi pisteet 4/5.

Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!