Metallimusiikki.net

Englantilaisten doom-veteraanien 40 Watt Sun ensi kertaa Suomeen lokakuussa

Murskaavaa emotionaalista tunnelmointia esittävä 40 Watt Sun saapuu Suomeen ensi lokakuussa. Suurta kulttimainetta nauttineen doom-yhtye Warningin raunioille syntynyt bändi tulee soittamaan ensimmäisen Suomen keikkansa 19.10. ja paikkana on Helsingin Savoy-teatteri. Luvassa on spesiaalishow harvoin esiintyvältä triolta, jonka tavaramerkkinä ovat hidastempoiset, vahvoin melodioin rakennetut kappaleet, sekä yhtyeen nokkamiehen Patrick Walkerin syvästi henkilökohtaiset sanoitukset.

40 Watt Sun julkaisi kehutun debyyttialbuminsa "The Inside Room" vuonna 2011 ja tulevana syksynä yhtyeeltä ilmestyy kakkosalbumi, jonka materiaalia saadaan siis kuulla Savoy-teatterissa lähes tuoreeltaan. Illan avaa Satakunnasta lähtöisin oleva Betrayal at Bespin, jonka toiminta alkoi pienenä projektina, mutta on sittemmin laajentunut seitsemänhenkiseksi kokoonpanoksi. Yhtyeen tyylilajia on vaikea määritellä, koska se suhtautuu jokaiseen albumiinsa kuin yksittäiseen elokuvaan, jolloin musiikki muotoutuu kulloisenkin teeman ja konseptin mukaan. Betrayal at Bespinin yhteydessä mainittuja genrejä ovat useimmiten olleet post rock, post metal, progressiivinen rock ja elokuvamusiikki.

Ennakkoliput Savoy-teatterin konserttiin myy Lippupalvelu. Liput maksavat ennakkoon 26€ (+ Lippupalvelun toimituskulut) ja mikäli pilettejä jää myymättä, niitä voi lunastaa ovelta hintaan 32€.

40 Watt Sun on:

  • Patrick Walker (laulu ja kitara)
  • William Spong (basso)
  • Christian Leitch (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.