Metallimusiikki.net

Helsinkiläinen death metal -legenda Abhorrence esiintyy ensi kertaa 23 vuoden tauon jälkeen

Kotimaisen death metallin esihistoria nostaa toistamiseen puoliksi mädäntynyttä päätään, kun pääkaupunkilainen Abhorrence-yhtye palaa keikkalavoille. Yhtye herää joksikin aikaa henkiin 23 vuoden kuoleman jälkeen, kun yhtye tekee kuluvana vuonna muutaman festivaalikeikan, sekä yhden klubikeikan tulevana torstaina 30.5. Bar Loosessa.

Abhorrence ehti vuoden toimintansa aikana vakiinnuttaa paikkansa yhtenä suomalaisen death metallin pioneerina ja kotimainen Svart Records julkaisi viime vuonna yhtyeen koko tuotannon yksissä kansissa. Parhaiten orkesteri tunnetaan maailmalla siitä, että sen perustajajäsen Tomi Koivusaari aloitti Abhorrencen päätyttyä Amorphis-nimisen yhtyeen, jonka kalevalainen kuolometalli on ollut maailmalla kysyttyä tavaraa jo 20 vuotta.

Illan avaa Suomen virallisella listalla mellastanut kuopiolaistaustainen metalliryhmittymä Deathchain, joka jatkoi ansiokasta levytysuraansa Ritual Death Metaliksi kastetulla uutuudella huhtikuussa — jolla kuultiin vierailijana mm. Entombed-vokalisti LG Petrovia.

Svart Recordsin nimikkoklubille lipunmyynti alkaa kello 20.00. Illan aloittaa Deathchain 21.00 ja Abhorrence katkaisee parin vuosikymmenen vuoden keikkataukonsa kello 22.00. Ennakkoliput myy tuttuun tapaan Tiketti.

Svart Night #4

  • Torstaina 30.5.2013
  • Tapahtumapaikkana Bar Loose osoitteessa Annankatu 21, 00100 Helsinki
  • Pääsyliput 10/12€, ennakkoliput Tiketistä
  • Ovet avataan kello 20, Deathchain esiintyy klo 21 ja Abhorrence tuntia myöhemmin
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.