Metallimusiikki.net

Alestormin kitaristi erosi.

  • Julkaistiin sunnuntaina 14.09.2008.
  • Luettu 1102 kertaa
  • Bändit:

Alestormin debyyttialbumin "Captain Morgan's Revenge" kansikuva. Kuvassa näkyy piirroshahmo hurjasta merirosvokapteenista, jolla pitkä miekka kourassa, kasvoilla partaa ja liehuva heviletti. Miehen päässä musta lakki ja taustalla näkyy purjealuksen purjeeKotisatamana Perth

Skotlantilaisen merirosvolauloja metallimuotoon takovan Alestorm -bändin kitaristi Gavin Harper on päättänyt jättää laivan. Laidan yli loikannut Gavin kertoo julkaisemassaan lausunnossa hänen aikansa koittaneen. Mies selvittää fanikunnalleen pitäneensä jo pitkään Alestormia tärkeysjärjestyksessä korkeimmalla sijalla ja jättäen muut elämänsä osa-alueet vähemmälle huomiolla. Kitaristin elämä on nyt ottamassa uutta suuntaa hänen hankkiuduttuaan piraattimetallibändinsä kyydissä lähes henkilökohtaiseen konkurssiin, kärsittyään unettomista öistä yrittäessään suunnitella bändilleen pienen budjetin keikkamahdollisuuksia ja löytäneensä uusia onnettoman olon raja-aitoja em. syiden takia. Miehen pinna tuli täyteen. Hän muutti uuteen maahan ja ryhtyi siellä aloittamaan uutta elämää. Harper aikoo jatkaa musiikkiprojektien parissa toimimista jatkossakin, mutta haluaa vast’edes säilyttää bänditoiminnassa niinkin tärkeän elementin kuin hauskanpidon.

Alestorm-kokoonpanossa tapahtui hiljattain kitaristin eroamisen lisäksi muutoksia rumpalin pallilla, jonne bändin miesvahvuudesta jo kertaalleen poistunut Ian Wilson siirtyi uudelleen. Nyt kitaristi-Gavinin erottua bändi etsii uutta miestä tarttumaan kitaran varteen. Sopivaa kandidaattia bändi on etsinyt eilisestä lähtien. Sopivaksi muusikoksi yhtye kokee sellaisen henkilön, joka on 18–28-vuotias henkilö. Nykyiset Alestormin jäsenet ovat 21- ja 22-vuotiaita. Etsittävän muusikon on oltava Iso-Britannian seudulta, mutta ei välttämättä skotti. Bänditreenejä ryhmä kertoo järjestävänsä harvakseltaan Skotlannin Dundeessa. Etsittävä muusikko kykenee taituroimaan kitaralla ja soittelemaan bändin mukaan ehdottomasti erittäin naurettavia kitarasooloja. Aikaisempi keikkakokemus on suotavaa ja tietenkin kyky esiintyä suurille yleisöille. Alestormin kitaristin ensimmäinen live-esiintyminen koetaan Tanskan Kööpenhaminassa, josta bändin Euroopan-kiertue käynnistyy lokakuussa.

Bändistä poistunut Gavin kertoi eilen yllättyneen jonkin verran saatuaan tietää omasta eroamispäätöksestään lukemalla bändin MySpace-sivuja. Hän oli keskustellut suunnitelmistaan bändin muiden jäsenten kanssa, mutta eroamishaluista ei oltu informoitu vielä levy-yhtiötä tai päätetty ex-kitaristin mukaan puhua siitä julkisesti.

Bändi sai juuri valmiiksi neljä kappaletta käsittävän EP-äänitteen. Se aiotaan julkaista samalla kun miehistön kaavailema Euroopan-kiertue käynnistyy lokakuun alussa. EP:llä kuullaan saksankielinen versio kappaleesta “Wenches and Mead”, nimeltään “Weiber und Wein”, sekä uudistetty väännös kappaleesta “Heavy Metal Pirates”. Yhtye aikoo lähteä Euroopan-kiertueelle 8.10. ja siirtyä siitä oitis kevätkiertueelle ensi vuoden tammikuussa yhdessä Grave Diggerin kanssa.

“Leviathan”-EP:n alustava kappalelista:

  1. Leviathan
  2. Wolves of the Sea
  3. Weiber und Wein
  4. Heavy Metal Pirates

Alestorm esiintyy:

  • 8. lokakuuta 2008: The Rock (Kööpenhamina, Tanska)
  • 9. lokakuuta 2008: Markthalle (Hampuri, Saksa)
  • 10. lokakuuta 2008: Romein (Leeuwarden, Alankomaat)
  • 11. lokakuuta 2008: Helvete (Oberhausen, Saksa)
  • 12. lokakuuta 2008: Biebob (Vosselaar, Belgia)
  • 14. lokakuuta 2008: Z7 (Pratteln, Sveitsi)
  • 15. lokakuuta 2008: Musicdrome (Milano, Italia)
  • 16. lokakuuta 2008: Backstage (München, Saksa)
  • 17. lokakuuta 2008: Szene (Wien, Itävalta)
  • 18. lokakuuta 2008: X-Point Halle — Metal Invasion Festival (Passau, Saksa)
  • 19. lokakuuta 2008: Masters Of Rock Café (Zlin, Tsekki)
  • 20. lokakuuta 2008: Ship A38 (Budapest, Unkari)
  • 21. lokakuuta 2008: Arge (Salzburg, Itävalta)
  • 22. lokakuuta 2008: Rockfabrik (Ludwigsburg, Saksa)
  • 23. lokakuuta 2008: Batschkapp (Frankfurt, Saksa)
  • 24. lokakuuta 2008: Eisnebahnhalle (Losheim, Saksa)
  • 25. lokakuuta 2008: Stadthalle — Hellflame Festival (Lichtenfels, Saksa)
  • 26. lokakuuta 2008: Luxorlive (Arnhem, Alankomaat)
  • 21. marraskuuta 2008: Cathouse (Glasgow, Skotlanti, Iso-Britannia)
  • 22. marraskuuta 2008: Studio 24 (Edinburgh, Skotlanti, Iso-Britannia)
  • 15. tammikuuta 2009: Easy Schorre (Halle, Saksa)
  • 16. tammikuuta 2009: Stadthalle (Lichtenfels, Saksa)
  • 17. tammikuuta 2009: Alte Spinneri (Glauchau, Saksa)
  • 18. tammikuuta 2009: Columbia Club (Berliini, Saksa)
  • 19. tammikuuta 2009: Zeche (Bochum, Saksa)
  • 20. tammikuuta 2009: Colossal (Aschaffenburg, Saksa)
  • 21. tammikuuta 2009: Rockfabrik (Ludwigsburg, Saksa)
  • 22. tammikuuta 2009: Garage (Saarbrucken, Saksa)
  • 23. tammikuuta 2009: Halle 101 (Speyer, Saksa)
  • 24. tammikuuta 2009: Juz Live Club (Andernach, Saksa)
  • 25. tammikuuta 2009: Markthalle (Hampuri, Saksa)
  • 26. tammikuuta 2009: New Backstage (München, Saksa)
  • 27. tammikuuta 2009: Z7 (Pratteln, Sveitsi)

Alestormin debyyttialbumin nimi on “Captain Morgan’s Revenge”. Se julkaistiin tammikuussa 2008 Napalm Recordsin kautta.

Alestorm on:

  • Gavin Harper (kitarat)
  • Christopher Bowes (laulu ja kosketinsoitin)
  • Dani Evans (basso)
  • Ian Wilson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.