Metallimusiikki.net

Allfader: 50 minuuttia metallia.

  • Julkaistiin maanantaina 28.04.2008.
  • Luettu 854 kertaa
  • Bändit:

Allfaderin jäsenet seisovat valkoista taustaa vasten mustiin vaatteisiin pukeutuneina. Kuvaa reunustaa musta ohut viiva. Kuvassa viisi vakavalta näyttävää miestä, joista parilla muotoillut parrat ja valtaosalla lyhyet / kalju pää.Kuva: Ketil Born

Norjalaisen Allfader -yhtyeen kitaristi-vokalisti John Erik Andersen paljasti pari päivää sitten yhtyeen päättäneen vuodesta 2006 tähän hetkeen kestäneen hiljaiselonsa ryhtymällä nauhoittamaan uutta albumia. Allfaderin julkaistua “At Least We Will Die Together” bändin kitaristi Per osoittautui hyvin välinpitämättömäksi bändiä kohtaan. Hänellä ei ollut enää motivaatiota musiikin soittamiseen. Häntä ei kuitenkaan erotettu yhtyeen miesvahvuudesta, sillä John Erik on ollut miehen kanssa tekemisissä jo vuosien ajan — kitaristi-laulaja tyytyi toivomaan Perin saavan jälleen motivaatiota kylliksi, jotta bänditoiminta voisi taas jatkua. Per ei kuitenkaan tuntunut aktivoituvan, joten John Erik lipesi ottamaan myös hänen hommansa hoidettavakseen. Se on pääsyynä sille miksi bändistä ei ole pariin vuoteen kuulunut paljon mitään. Tilanne on nyt muuttunut.

John Erik Andersen kertoo ottaneensa aluksi hieman vastentahtoisesti vastaan kitaristinkin viran laulamisen lisäksi, mutta loppujen lopuksi kitarasoittimen kielten kurittaminen on käynyt hyvin yhteen kielenkannattimilla tapahtuvan operoimisen kanssa. Muusikko uskoo nyt luodun musiikkimateriaalin hahmottuneen hänelle kaikkein läheisimmäksi. Kappaleiden kirjoittaminen on sujunut sulavammin kuin koskaan aikaisemmin. Bändi teki vuonna 2007 enemmän keikkoja kuin vuosivälillä 2001–2006 yhteensä.

Tällä hetkellä Allfaderin tiimi työstää uutta albumia. Rumpuraidat on jo ehditty nauhoittamaan. Nyt on vuorossa kitaroiden purkittaminen. Yhtye aikoo nauhoittaa yhteensä kahdeksankunta kappaletta, joista kertyy yhteensä 50 minuuttia metallia. Kappaleet kuulostavat Andersenin puheiden mukaan “valtavilta” ja niissä on pykälän verran toisenlainen tyylisuunta kuin “At Least We Will Die Together” -albumilla. Bändi pyrkii tällä albumilla pureutumaan groovaaviin ja dynaamisesti sovitettuihin biiseihin. Raskaampaa ja aikaisempaa vähemmän teknistä soittoa on luvassa.

Albumi julkaistaan syksyllä Osmose Productionsin kautta.

“At Least We Will Die Together” -albumin kappaleet:

  1. We Will Go
  2. This Blackened Heart
  3. Into Nothingness
  4. Hate Is My Creed
  5. Sanctimonious
  6. Born To Serve
  7. Hevnen
  8. One Thousand Days Of Poison
  9. Cursed Chemistry

Bändin uusin albumi nauhoitettiin kesäkuussa kolme vuotta sitten Tanskan Hansen Studioilla. Allfader luonnehti taannoin kiekossaan olevan kyse aggressiivisuudesta, hirviömäisistä äänimaailmoista, aavemaisista vokaalikuvioista ja naamalle pyrkivistä kitarariffeistä. Genreltään se kuuluu death metallin kastiin. Sen biiseistä kertyy soittoaikaa noin 53 minuutin edestä. Albumin kansitaiteen toteutti Lasse Hoile.

Allfader on:

  • John Erik Andersen (laulu ja kitara)
  • Finn Henriksen (kitarat)
  • Frode Fridtjofsen (basso)
  • Cato Skivik (rummut)

Yhtye on kotoisin Norjan Mo i Ranasta. Se kertoo soittavansa sellaista dark metallia, joka on brutaalia ja samanaikaisesti melodista. Yhtyeen perustamishetki voidaan ajoittaa helmikuulle 2001, jolloin John ja Finn päättivät laittaa oman bändiviritelmän ruotuun. Ensimmäisen demonsa, jolle annettiin nimeksi “Nightfall”, yhtye äänitti huhti-toukokuussa saman vuoden aikana. Jo ensimmäisen demon turvin bändi sai levytyssopimuksen. Sopimus allekirjoitettiin Rage of Achilles -nimisen levymerkin kanssa ja se käsitti yhden MCD:n julkaisun.

Maaliskuun 11. päivä vuonna 2002 Allfader julkisti debyytti-MCD:n “From the Darkest Star”. Sen julkaisun toteutti em. levymerkki. Kiekko sisältää vanhempien demokappaleiden lisäksi pari aikaisemmin julkaisematonta biisiä. Mini-CD:n ilmestyttyä bändi järjesti julkaisujuhlan ja soitti sen yhteydessä livenä setin kirjoittamiaan kappaleita.

Levytyssopimus Rage of Achillesin kanssa katkesi, joten yhtye julkaisi lisää demoja ja teki muutamia keikkoja kotimaassaan. Samanaikaisesti se pakersi biisimateriaalin parissa, sillä ryhmä haaveili esikoisalbumin luomisesta. Toukokuussa -05 Allfader purkittikin olemassaolonsa ensimmäisen pitkäsoiton. Sen nimeksi annettiin “At Least We Will Die Together”. Levyn julkaisu syyskuussa 2006 toi bändille uuden levytyssopimuksen — tällä kertaa Osmose Productionsilta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.