Metallimusiikki.net

Amaranthe: "The Nexus"

  • Julkaistiin sunnuntaina 27.01.2013.
  • Luettu 1465 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva Amaranthe-yhtyeen kokoonpanosta siten, että kuvan keskimmäisenä nainen ja joukkion yläpuolella Amaranthe-logo.Julkaistaan maaliskuussa 2013

Ruotsin Amaranthe julkaisi 25.1. uuden "The Nexus" -singlensä, joka on myös Spinefarm Recordsin kautta maaliskuussa ilmestyvän studioalbumin nimi. Melodisen metallin tekijät äänittivät tämänkin kertaisen kiekkonsa Tanskassa tuottaja Jacob Hansenin kanssa hänen omistamassaan Hansen-studiossa. "The Nexus" -albumin oikealla puolen näkyvä kansitaide on Gustavo Sazesin käsialaa. Useita vokalisteja käyttävä Amaranthe lähtee keväällä kiertämään Eurooppaa yhdessä Stratovariuksen kanssa. Kattava kevätkiertue painottuu Saksaan, mutta yhtyeet nähdään musisoimassa myös Tanskassa ja Ruotsissa. Suomeen Amaranthe ei tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ole tulossa.

Yhtye valmisti juuri musiikkivideon "The Nexus" -singlekappaleeseen. Sen ohjasi Revolver Film Companyn maailmankuulu Patric Ullaeus, joka metallimusiikin skenessä tunnetaan Dimmu Borgirin, In Flamesin, Kamelotin sekä Sonic Syndicaten videoiden ohjaamisesta. Amaranthen kitaristi Olof Mörckin mukaan klipin taustalla kuultava biisi sisältää kaikkea sitä mitä he debyyttialbumistaan lähtien ovat toivoneet kuultavan. Biisissä ei kuulla kompromisseja vaan kontrasteja raskaan mätön ja melodioiden välillä. Yhtyeen debyyttialbumi "Amaranthe" ilmestyi Euroopan alueella huhtikuussa 2011. Senkin julkaisi Spinefarm.

"The Nexus" -albumin kappaleet:

  1. Afterlife
  2. Invincible
  3. The Nexus
  4. Theory Of Everything
  5. Stardust
  6. Burn With Me
  7. Mechanical Illusion
  8. Razorblade
  9. Future On Hold
  10. Electroheart
  11. Transhuman
  12. Infinity

Amaranthe on:

  • Jake E (laulu)
  • Andy Solveström (laulu)
  • Elize Ryd (laulu)
  • Olof Mörck (kitara ja kosketinsoitin)
  • Johan Andreassen (basso)
  • Morten Lowe Sorensen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.