Naislaulajaa käyttävä sinfonisen metallimusiikin tekijä Amberian Dawn listasi torstaina tietoja seuraavasta studioalbumistaan. Äänite on nimeltään "Circus Black" ja se tullaan julkaisemaan 29. helmikuuta 2012 Spinefarm Recordsin ja Universal Music Groupin avulla eri puolilla maailmaa. Amberian Dawnin neljäs pitkäsoitto sisältää tasan 10 englanniksi esitettyä kappaletta. Niissä kuullaan vierailevina muusikkoina parhaiten Stratovariuksesta tunnettua Timo Kotipeltoa ja samassa bändissä nimeään tunnetuksi tehnyttä kosketinsoittajaa, Jens Johanssonia. Kotipelto laulaa biisissä "Cold Kiss" ja Johansson soittaa soolon "Crimson Flower" -kappaleessa.
Julkaisemassaan tiedotteessa kerrotaan "Circus Black" -albumin olevan vaikuttavin Amberian Dawnin albumeista. Musiikillisesti se on hienostunein ja sinfonisin. Lisäksi se käsittää monipuolisinta materiaalia, jota Amberian Dawnin joukkue on tähän mennessä onnistunut säveltämään. Ensimmäistä kertaa yhtyeen uralla kuullaan oikeaa kuoroa laulamassa ja ammattitason oopperalaulajiakin. Äänitystöiden aikana kuoroa johti Mikko P. Mustonen Pathos Musicista. Hän hoiti kuorolaulun istuttamisen Amberian Dawnin metallimusiikista valamaan muottiin. Levyn miksasi Teropekka Virtanen ja masteroi Mika Jussila helsinkiläisessä Finnvoxin studiossa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin amberian dawn. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.