Metallimusiikki.net

Amberian Dawn: "The Clouds of Northland Thunder".

  • Julkaistiin maanantaina 30.03.2009.
  • Luettu 1176 kertaa
  • Bändit:

Amberian Dawnin albumin "The Clouds of Northland Thunder" etukannessa näkyy koristeellinen laatta sinisessä lattiassa tai seinässä. Kuvan yläosassa yhtyeen logo valkoisella värillä. Alaosassa goottilaisin kirjaimin pienellä fontin koolla lukee albumin nimJulkaistaan 13.5.2009

Kotimainen Amberian Dawn julkaisi viime viikon perjantaina ensimmäisen singlensä tulevalta albumiltaan. Radiosoittoon Radio Rockin aalloille laskettu biisi, kappale nimeltään “Shallow Waters”, oli ensimmäinen lohkaisu yhtyeen tulevalta albumilta. Bändi on aikeissa julkaista debyyttialbumilleen seuraajan 13.5.2009 albumin “The Clouds of Northland Thunder” muodossa. Amberian Dawn julkaisi uransa ensimmäisen täyspitkän albumin tammikuussa 2008. Metallibändi julkaisi hiljattain upouuden singlebiisinsä kuunneltavaksi myös MySpace-sivujensa musiikkisoittimeen, josta löytyy lisäksi varhaisempaakin tuotantoa “River of Tuoni“ -albumilta. Edellisen albumin, kuten toukokuussakin ilmestyvän, tulee julkaisemaan KHY Suomen Musiikki Oy. Sama levymerkki edustaa myös mm. Eternal Tears of Sorrowia.

Amberian Dawn aikoo esiintyä seuraavan kerran yleisön edessä Helsingin Kulttuuriareena Glorian tiloissa 23. toukokuuta. Esiintyminen Gloriassa on levynjulkaisukeikka ja bändi kehottaakin fanejaan tulemaan paikalle kuuntelemaan ja tapaamaan Amberian Dawnia. Edellisen esiintymisensä bändi soitti elävän yleisön edessä 28.3. Lontoon The Underworld -klubin syövereissä. Metallibändi on värvätty esiintyjäksi myös 5.6. Ruotsissa järjestettävään Sweden Rock Festivaliin ja Belgiassa 17.10. koettavaan Metal Female Voices Festiin. Bändi on vihjannut aikovansa soittaa muutamia uusimpia biisejään tulevien keikkojensa yhteydessä.

“The Clouds of Northland Thunder” -albumin kappaleet:

  1. He Sleeps in a Grove
  2. Incubus
  3. Kokko — Eagle of Fire
  4. Willow of Tears
  5. Shallow Waters
  6. Lost Soul
  7. Sons of Seven Stars
  8. Saga
  9. Snowmaiden
  10. Lionheart
  11. Morning Star
  12. Birth of the Harp

Amberian Dawn on:

  • Heidi Parviainen (laulu)
  • Tuomas Seppälä (kosketinsoittimet ja kitara)
  • Kasperi Heikkinen (kitara)
  • Tommi Kuri (basso)
  • Emil Pohjalainen (kitara)
  • Joonas Pykälä-Aho (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri I. julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 0 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.