Metalliyhtye Amorphis pokkasi viikonloppuna Metal Hammer Awards -gaalassa Saksassa Vuoden albumi -palkinnon huhtikuussa julkaistun "Circle"-levyn tiimoilta. Metal Hammer Awards on brittiläisen metallimusiikkilehden, Metal Hammerin, jokavuotinen gaala. Meille Album of the year -palkinto on hieno tunnustus pitkäjänteisesti tehdystä työstä. Varsinkin kun saimme sen tässä vaiheessa uraa, 11. studiolevystämme. Tästä on hyvä jatkaa loppuvuoden rundeja
, kitaristi Esa Holopainen fiilistelee.
Reilun kahden vuoden maailmankiertue jatkuu tällä viikolla Venäjälle, jossa Amorphis esiintyy 11 keikan verran. Siitä yhtyeen kiertue suuntaa ensimmäistä kertaa orkesterin historiassa Australiaan ja Kiinaan. Suomessa Amorphiksen voi nähdä joulukuussa. Kaikki tulevat keikat löytyvät täältä.
Amorphis julkaisi yhdennentoista albuminsa, nimeltään "Circle", 19. huhtikuuta. Albumi nousi Suomessa heti julkaisunsa jälkeen sekä virallisen albumilistan että Rumban albumilistan ykköspaikalle. "Circle" nousi Brittien rock-albumilistalla sijalle #15 ja Saksan albumilistan sijoitus #13 on yhtyeen uran paras kyseisessä maassa. Amorphis nousi myös naapurimaamme Ruotsin albumilistalle ensimmäistä kertaa uransa historiassa ollen ensimmäisellä viikolla sijalla #33. "Circle"-albumin tuotti ja miksasi Hypocrisy- ja Pain-yhtyeistä tuttu Peter Tägtgren.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin amorphis. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.