Metalliyhtye Amorphis julkaisi "Circle"-albumiltaan uuden musiikkivideo eilen tiistaina. "The Wanderer" -video on nähtävissä Radio Rockin nettisivuilta, suoraan osoitteesta www.radiorock.fi/amorphis. Videon ohjaaja Patrik Ullaeus on tehnyt aiemmin musiikkivideoita mm. Dimmu Borgirille, Sonic Syndicatelle, Arch Enemylle sekä Europelle.
Reilun kahden vuoden maailmankiertueensa startannut Amorphis nähdään Suomessa kesällä mm. Tuska-festivaaleilla sekä Ruisrockissa. Yhtye vahvistui myös juuri hevilegenda Iron Maidenin lämmittelijäksi Helsingin Olympiastadionille lauantaina 20. heinäkuuta.
Amorphis julkaisi yhdennentoista albuminsa, nimeltään "Circle", 19. huhtikuuta. Albumi nousi Suomessa heti julkaisunsa jälkeen sekä virallisen albumilistan että Rumban albumilistan ykköspaikalle. "Circle" nousi Brittien rock-albumilistalla sijalle #15 ja Saksan albumilistan sijoitus #13 on yhtyeen uran paras kyseisessä maassa. Amorphis nousi myös naapurimaamme Ruotsin albumilistalle ensimmäistä kertaa uransa historiassa ollen ensimmäisellä viikolla sijalla #33. "Circle"-albumin on tuottanut ja miksannut Hypocrisy- ja Pain-yhtyeistä tuttu Peter Tägtgren. Tägtgren on aiemmin tuottanut mm. Children of Bodomia, Immortalia, Dimmu Borgiria ja Sabatonia.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin amorphis. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.