Vuodesta 1990 asti toiminut Amorphis kertoi eilen tiistaina ottavansa kiertueelleen mukaan Before The Dawnin ja Ari Koivusen Amoralin, jotka osallistuvat keikoille loka-marraskuun aikana. Syyskuussa järjestettävät esiintymiset Etelä-Amerikassa Amorphis soittaa yhdessä Children Of Bodomin kanssa. Syys-, loka– ja marraskuun varrella bänditrio tulee reissaamaan pitkin poikin maita ja mantuja hyvinkin ahkerasti, sillä keikkakalenteri Amoralin osalta sisältää lähes 40 esiintymistä. Yhden keikan bändit soittavat Suomessakin. Amorphis seuralaisineen nähdään ensi kerran kotimaassa Helsingin Nosturissa 2.10.2009. Nosturin keikan pääsyliput laskettiin ennakkomyytäväksi maanantaina. Liput ovat 18 euron arvoisia. Nosturissa on rajattu anniskelualue täysi-iän saavuttaneille. Nosturin holvissa soittaa loppuvuoden aikana myös mm. norjalainen Mayhem yhdessä Behexenin ja Cavuksen kanssa — lisätietoja Mayhemin keikoista Suomessa löytyy täältä.
Amorphiksen uusin albumi on “Skyforger“. Se kipusi oitis ilmestyttyään Suomen virallisella albumilistalla kultasijalle. Levylistan huipulla kiekko viihtyi myös julkaisua seuranneella viikolla. Ensimmäisen viikkonsa aikana pitkäsoitto on saanut mairittelevia listasijoituksia myös Saksassa, jossa opus oli 55. sijalla ja Sveitsissä 48. portaalla. Yhdysvaltojen Billboard Heetseekers -listalla “Skyforger” saavutti 33. sijan.
Yhtyeen uusin albumi saapui Suomessa musiikkikauppoihin toukokuun 27. päivä. Muualla Euroopassa kiekko julkaistiin 29.5. ja Yhdysvalloissa 16.6. Kesäkuussa ilmestyi myös albumin vinyyliversio. Amorphiksen mukaan tällä albumilla bändi palaa jälleen juurilleen käsittelemällä kappaleissaan Ilmarisen tarinaa. Ilmarinen on Kalevalassa esiintyvä hahmo.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin amorphis. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.