Metallimusiikki.net

Amorphis: "Skyforger".

  • Julkaistiin keskiviikkona 11.02.2009.
  • Luettu 3055 kertaa
  • Bändit:

Amorphiksen albumin etukannessa maalaus suuresta puusta, jonka juuret hohtavat tulisina ja joka on liekeissä vartensa alussa, yläosassa taas puu on jään peitossa. Amorphiksen logo vasemmalla puuta sinistä taivasta vasten.Julkaistaan 29.5.2009

Progressiivista metallia tekevä Amorphis sai valmiiksi jälleen uuden albumi. Yhtyeen uusi albumi on kutsumanimeltään “Skyforger”. Se julkaistaan Nuclear Blast Recordsin avittamana tähän maailmaan perjantaina 29. toukokuuta. Suomalainen fanikunta saa levyn haltuunsa jo kahta päivää aikaisemmin. Opuksensa yhtye nauhoitti helsinkiläisen Sonic Pump Studion tiloissa. Amorphiksessa kitaraa kurittava Esa Holopainen toteaa “Skyforger”-albumin olevan vahva ja tiivis kokonaisuus, joka on “musikaalisin” musiikkiannos Amorphikselta tähän hetkeen mennessä. Levy käsittelee jälleen tiettyjä teemoja, joita yhtye on uransa varrella aikaisemminkin puinut. Ennen levyn ilmestymistä bändi soittaa muutamia keikkoja Suomen rajojen sisäpuolella. Lisäksi Amorphis tekee liudan live-esiintymisiä kesäajan festivaaleilla.

Amorphiksen edellinen, ja tähän mennessä uusin, albumi on nimeltään “Silent Waters“. Se on jo toinen albumi, jossa kuullaan vokalisti Tomi Joutsenta. Myös “Silent Waters” nauhoitettiin Helsingin Sonic Pump Studiossa, kuten uudenkin pitkäsoiton kohdalla. “Silent Water” miksattiin Mikko Karmilan toimesta Finnvoxin studiossa.

“Skyforger”-albumin kappaleet:

  1. Sampo
  2. Silver Bride
  3. From The Heaven Of My Heart
  4. Sky Is Mine
  5. Majestic Beast
  6. My Sun
  7. Highest Star
  8. Skyforger
  9. Course Of Fate
  10. From Earth I Rose

Keikoista Tampereella, Jyväskylässä, Mikkelissä, Euralla ja Seinäjoella Amorphis ilmoitti ensimmäistä kertaa tammikuun loppuvaiheilla. Suomen-kiertueen aikataulua yhtye on kuitenkin kaavaillut jo joulukuusta lähtien.

Amorphis esiintyy:

  • 6. maaliskuuta 2009: Club Teatria (Oulu)
  • 12. maaliskuuta 2009: Lutakko (Jyväskylä)
  • 13. maaliskuuta 2009: Night Vaakuna (Mikkeli)
  • 14. maaliskuuta 2009: Osmantupa (Eura)
  • 20. maaliskuuta 2009: Verkatehdas (Hämeenlinna)
  • 10. huhtikuuta 2009: Pakkahuone (Tampere)
  • 11. huhtikuuta 2009: Rytmikorjaamo (Seinäjoki)
  • 12. huhtikuuta 2009: Klubi (Turku)
  • 18. huhtikuuta 2009: Hullu Poro Areena (Levi)
  • 30. huhtikuuta 2009: Tavastia (Helsinki)
  • 5. kesäkuuta 2009: Sauna Open Air (Tampere)
  • 18. heinäkuuta 2009: Dong Open Air (Neukirchen-Vluyn, Saksa)
  • 14. elokuuta 2009: Summer Breeze (Dinkelsbühl, Saksa)

Amorphis on:

  • Tomi Joutsen (laulu)
  • Tomi Koivusaari (kitarat)
  • Esa Holopainen (kitarat)
  • Niclas Etelävuori (basso)
  • Santeri Kallio (kosketinsoittimet)
  • Jan Rechberger (rummut)

Yhtye perustettiin Helsingissä vuonna 1990. Bändin nimi Amorphis on juonnettu englanninkielisestä termistä “amorphous”, joka tarkoittaa jotakin millä ei ole muotoa tai hahmoa. Ryhmän ensimmäinen demo, “Disment of Soul”, julkaistiin omakustanteena vuonna 1991. Suuren yleisön yhtye tavoitti läpimurtoalbumillaan “Tales From The Thousand Lakes”. Levy ilmestyi vuonna 1994.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.