Metallimusiikki.net

Arkhon Infaustus: uusi biisi.

Mustavalkoinen promokuva Arkhon Infaustus -bändin jäsenistä, joita kuvassa neljä kappaletta. Taustalla suuri Baphomet-symboli. Parilla miehellä silmien edessä mustat aurinkolasit.Deviant, Torturer, Toxik.H ja AZK6

Ranskalainen black metal -ryhmä Arkhon Infaustus julkaisee kauan odotetun “Ortodoxyn”-albuminsa toukokuun 28. päivä Osmose Productionsin kautta Levystä julkaistaan normaalin painoksen lisäksi rajoitettu 1500 kappaleen erikoispainos, joka sisältää bändin mukaan “fantastisen” kansitaiteen ja 40-sivuisen bookletin. Pitkäsoitosta painetaan lisäksi rajoitettu vinyyliversio, jonka painos on 1000 kappaletta — vinyylin mukana tulee juliste.

Albumi tullaan julkaisemaan Pohjois-Amerikassa Red Stream Inc.:in kautta.

Ryhmän MySpace-sivuilla julkaistiin tuore kappale, nimeltään “When They Have Called”, joka kuullaan “Orthodoxyn”-levyllä.

Bändi julkaisi viime vuonna 2005 Osmosen syövereistä “Perdition Insanabilis” -CD:n, josta ilmestyi myös LP-versio. Jälkimmäisen painosmäärä oli vain 500 kappaletta.

“Perdition Insanabilis” -levyn kappaleet:

  1. Genesis of Loss
  2. M33 Constellation
  3. Abortion of the Kathavattu
  4. Cyrus Messiah
  5. Saturn Motion Theology
  6. Oratio Descendere
  7. Profanis Codex LXVI
  8. Whirlwind Journey Download
  9. Absurd Omega Revelation

Arkhon Infaustus on:

  • Deviant (kitarat ja laulu)
  • Torturer (basso ja laulu)
  • Toxik.H (kitarat)
  • AZK6 (rummut)

Yhtye syntyi loppuvuodesta 1997 Deviantin toimesta, joka onnistui houkuttelemaan pian bändin perustamisen jälkeen yhtyeen remmiin myös Torturerin.

Bändin julkaisut:
  1. “In Sperma Infernum” (demokasetti, 1998)
  2. “In Sperma Infernum” – MCD (Mordgimm Rec. 98)
  3. “Dead Cunt Maniac” -EP (Spikekult Rec. 2000)
  4. “Hell Injection” -albumi (Osmose prod. 2001)
  5. “Filth Catalyst” -albumi (Osmose prod. 2003)
  6. “The toddler and the priest” -split-EP (Osmose prod 2003)
  7. “Perdition Insanabilis” (Osmose prod. 2004)
  8. “Annunciation”-tupla-EP (Osmose prod. 2007)
  9. “Orthodoxyn”-albumi (Osmose prod. 2007)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.