Metallimusiikki.net

Astral Doors: "Jerusalem".

  • Julkaistiin lauantaina 09.07.2011.
  • Luettu 1118 kertaa
  • Bändit:

"Jerusalem"-albumin etukannessa piirros kristityistä ja muhamettilaisista taistelemassa Jerusalemin muurin vierellä. Kuvan yläosassa lohikäärme.Julkaistaan lokakuussa

Ahkerasti levyttävä hevimeteliyhtye Astral Doors käytti lokakuussa 2011 ilmestyvän “Jerusalem”-albuminsa miksaajana Daniel Bergstrandia. Yhtyeen mukaan Daniel pystyi nostamaan levyn äänimaailman uusiin korkeuksiin. Uutukaislevy tullaan julkaisemaan tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana lokakuussa 2011, kun Astral Doors lähtee kiertämään Euroopan alueen lavoja. Maaliskuun lopulla levyn valmistusprosessi oli viety puoleen väliin asti. Jo siinä vaiheessa yhtye tiesi tästä kiekosta valmistuvan jotain hyvin erityistä. Studiolevyn luomisen yhteydessä bändi on myös työstänyt uransa ensimmäistä DVD-julkaisua. Sille aiotaan kuvata kesän aikana keikkataltiointeja. Levy julkaistaneen talvella.

Ruotsalaisyhtyeen mukaan “Jerusalem” tulee käsittelemään uskontoja ja niiden ihmiskunnalle tuomia haittapuolia. Tämä levy tulee olemaan seuraaja bändin viidennelle albumille, tammikuussa 2010 esiin tuodulle “Requiem of Time“ -rykäisylle. Viime vuoden marraskuussa tältä rytmiryhmältä ilmestyi kokoelma-albumi “Testament of Rock — The Best of Astral Doors“. Kokoelma sisältää yhteensä 14 bändin itsensä valitsemaa klassikkobiisiään. Kansilehtisen mukana on kaksisivuinen historiikki Astral Doorsin ensimmäisestä vuosikymmenestä. Sen kirjoitti musiikkilehti Sweden Rock Magazinen toimittaja Erik Thompson.

Astral Doors on:

  • Nils Patrik Johansson (laulu)
  • Joachim Nordlund (kitara)
  • Joakim Roberg (kosketinsoittimet)
  • Ulf Lagerström (basso)
  • Johan Lindstedt (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.