Metallimusiikki.net

Astral Doorsilla 20 biisiä valmiina.

  • Julkaistiin maanantaina 22.06.2009.
  • Luettu 896 kertaa
  • Bändit:

Kuusi pääasiassa mustiin pukeutunutta miestä kyyristelee jäisellä mustalla katolla tai muulla tasanteella kahdessa rivissä siten, että neljä miestä takarivissä ja kaksi etummaisena.Astral Doors vuonna 2007

Ruotsalainen heviyhtye Astral Doors uutisoi lauantaina yhtyeellä olevan valmiina jo roppakaupalla kappaleita tulevaa albumia varten. Viidettä albumia varten yli 20 biisiä on jo kirjoitettu ja niitä on jo ryhdytty nauhoittelemaankin. Uusi musiikkimateriaali on bändin oman arvion mukaan aikaisempaa suoraviivaisempaa ja äänimaailmaltaan karumpaa. Astral Doors uskoo tulevan albumin miellyttävän niitä faneja, jotka mieltyivät syyskuussa 2007 ilmestyneeseen “New Revelation” -levyyn ja sitä edeltäneeseen pitkäsoittoon. Fanien odotusta lyhentääkseen ruotsalaiset laittoivat MySpace-sivujensa jukeboksiin kuunneltavaksi aivan uuden biisin, nimeltään “Evil is Forever”.

Uusimman albuminsa Astral Doors julkaisi vuonna 2007 Locomotive Musicin kautta. Kiekko, nimeltään “New Revelation”, nauhoitettiin osittain Ruotsin Big Turn Studion ja The Darsiden studiossa. Lopputuote miksattiin itse Peter Tägtgrenin toimesta Abyss-studion uumenissa. Uutta albumia bändi ryhtyi purkittamaan jo lokakuussa 2008 ja äänitysvaiheen alettua arveltiin kiekon valmistuvan julkaistavaksi jo syyskuussa 2009 Locomotive Recordsin kautta.

Yhtye solmi manageritoimisto Flying Dolphin Entertainment Groupin kanssa yhteistyösopimuksen maaliskuun lopussa. Tuolloin bändi ilmoitti luottavaisin mielin uskovansa tämän saksalaisfirman vievän Astral Doorsin aivan uusiin sfääreihin. Bändin asioita aikaisemmin ajanut Intromental Management päätti katkaista välinsä yhtyeeseen marraskuussa 2008. Manageritoimiston ja bändin jäsenten toisistaan eroava näkemys Astral Doorsin tulevaisuudesta oli syypäänä sopimuksen raukeamiseen. Intromentalin edustaja, Lars Larsen, hehkutti sopimuksen päätetyn haikein mielin, sillä Intromental ehti tukea bändiä jo sen demovaiheesta asti.

Astral Doors on:

  • Nils Patrik Johansson (laulu)
  • Joakim Roberg (urut)
  • Joachim Nordlund (kitara)
  • Martin Haglund (kitara)
  • Johan Lindstedt (rummut)
  • Mika Itäranta (basso)

Bändi aloitti toimintansa varhain vuoden 2002 puolella kitaristi Joachim Nordlundin ja rumpali Johan Lindstedtin päätettyä lyödä pollansa yhteen ja luoda sellaisia metallibiisejä, joita Rainbow, Dio, Black Sabbath ja Deep Purple kulta-aikanaan loivat.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.