Metallimusiikki.net

Avatarilta albumi marraskuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 11.09.2009.
  • Luettu 1020 kertaa
  • Bändit:

Viisi mustiin pukeutunutta nuorta miestä seisoo pilvitaivasta vasten tiiviinä ryhmänä. Keskimmäinen mies seisoo etualalla. Hänellä on mustat pitkät hiukset, kuten muillakin bändin jäsenillä.Kuva: Amanda Skäär

Keskiviikkona ruotsalainen Avatar ilmoitti julkaisevansa “Avatar”-nimisen studioalbumin 11. päivä marraskuuta ainakin Euroopan alueella. Jo ennen levyn ilmestymistä yhtye tulee soittamaan keikkoja halki mantereen lokakuussa käynnistyvän kiertueensa varrella. Metallibändi aikoo soittaa kiertueen maanmiestensä miehittämän rokkibändi Hardcore Superstarin ja Within Y:n sekä Degradeadin seurassa.

Bändin uusi albumi tulee olemaan Avatarin järjestyksessä kolmas. Se on seuraaja suurinpiirtein tasan kaksi vuotta sitten julkaistulle “Schlacht“-levylle, jonka metallimiehet julkaisivat levy-yhtiö Gain Music Entertainmentin avustuksella. Göteborgista kotoisin oleva viisikko julkaisi uusimman albuminsa kansitaiteen elokuussa nettisivuilleen rekisteröityneiden jäsenten nähtäväksi.

Yhtye on luonut albumiaan varten ainakin 13 uutta biisiä, jotka valmistuivat jo alkukesän aikana. Bändi ilmoitti toukokuussa kirjoittamassaan studiopäiväkirjansa merkinnässä tulevansa todennäköisesti laittamaan albumin soittolistalle 11 tai 12 biisiä. “Avatar”-albumilla kuultavien kappaleiden lopullisia nimiä ei ole vielä varmistettu, mutta yhtye käyttää niistä seuraavia työnimillä:

  • 26an
  • 16sweet
  • A.H.
  • Mockretal
  • Upprakt27
  • Massaker på liseberg
  • Ska bli bra / Zigge / Skull Bleed
  • Rotten Forgotten / Rutten i Prutten
  • Rymtskit
  • BNKSE
  • Klassisk
  • Rytmmelodi
  • Johannes 17 februari

Heinäkuussa yhtye ilmoitti nauhoittaneensa lauluosuuksia laskematta kaikki kiekon kappaleiden ääniraidat. Äänityshommien päätyttyä albumi annettiin miksattavaksi ja masteroitavaksi, jonka jälkeen ryhmä ajatteli siirtyä lomailemaan Tanskaan ja Suomeen. Ennen äänitystöiden aloittelua bändi ilmoitti työstäneensä “Avatar”-albumin biisimateriaalia viimeiset 1½ vuotta. Puolentoista vuoden aikana he valmistivat yhteensä 50 valmista biisiä paljon kappaleiden rautalankamalleja ja tuhansittain ideoita.

Avatar on:

  • Johannes Eckerström (laulu)
  • Jonas Jarlsby (kitara)
  • Simon Andersson (kitara)
  • Henrik Sandelin (basso)
  • John Alfredsson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.