Metallimusiikki.net

Battlecross Metal Blade Recordsille.

  • Julkaistiin tiistaina 03.05.2011.
  • Luettu 744 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltalainen Battlecross uutisoi päätyneen Metal Blade Recordsin jäseneksi. Thrashia, death metallia ja teknistä taiturointia tarjoileva Battlecross aikoo julkaista kesällä uuden albumin tämän sopimuksen turvin. Random Awesome Recording Studion tiloissa äänitetyn, miksatun ja masteroidun levyn yksityiskohtia ei ole vielä kerrottu. Metal Bladea edustava Kelli Malella kertoo heidän seuranneen Battlecrossin uran kehittymistä jo jonkin aikaa ja todennut bändin kasvaneen kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Sen vuoksi levy-yhtiö tarjosi luottavaisin mielin bändille mahdollisuuden julkaista esikoisalbuminsa Metal Bladen kautta. Albumilla saatetaan kuulla vaikutteita yhtyeen fanittaminen Panteran, The Black Dahlia Murderin, Testamentin, Slayerin ja Metallican edustamista tyyleistä.

Bändin kitaristi Tony Astan mukaan nyt saatu levytyssopimus on suuri kunnia, sillä levymerkki on arvostettu ja tunnustettu taho, joka tarjoamalla sopimuksen osoittaa uskovansa Battlecrossin musiikkiin.

Bändi nimesi viime vuoden kesällä riveihinsä uuden vokalistin. Kyle “Gumby” Gunther korvasi bändistä aikaisemmin vuoden 2010 puolella poistuneen Marshall Woodsin. Uusi vokalisti osallistui debyyttialbumin “Push Pull Destroy” äänittämiseen. Korvausmieheksi valittu Gunther on uransa varrella hankkinut kokemutsa I Decayn riveissä vaikuttamisesta. Miehen ääntelytyylin kerrotaan olevan massasta erottuva death metal -karjunta, joka saattaa Battlecrossin entistä aggressiivisemman ja extremen tyylin suuntaan. Bändin alkuperäisenä laulajana toiminut Marshall Woods toimi yhtyeessä alkuvuodesta 2006 lähtien.

Battlecross on:

  • Kyle “Gumby” Gunther (laulu)
  • Tony Asta (kitara)
  • Hiran Deraniyagala (kitara)
  • Don Slater (basso)
  • Mike Kreger (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.