Metallimusiikki.net

Before The Dawn kiertueelle Scar Symmetryn kanssa.

  • Julkaistiin keskiviikkona 08.04.2009.
  • Luettu 1282 kertaa
  • Bändit:

Before The Dawnin kolme jäsentä, joilla mustat vaatteet, tummasävyisessä promokuvassa. Jäsenet ovat miehiä. Keskimmäinen on kalju, vasemman laidan hepulla pitkät mustat hiukset ja oikean laidan jampalla normi tumma tukka.Kuvassa Before The Dawn

Loppusyksystä 2008 viidennen albuminsa “Soundscape of Silence“ julkaissut Before The Dawn lähtee viettämään pääsiäistä tienpäälle. Before The Dawn, Scar Symmetry ja Textures kiertävät 8.–11.4. muutamat valikoidut kaupungit Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa. Kesän aikana Before The Dawn nähdään mm. Summer Breeze -festivaaleilla Saksassa sekä juhannuksena Suomessa Himoksella ja Nummirockissa. Before The Dawnin kaksi tuoreinta albumia ovat myynnissä “Metal Mania 2009” -kampanjan ajan erikoishintaan ympäri Suomen hyvin varustetuissa levykaupoissa.

Before The Dawn esiintyi edellisen kerran 6. päivä kuluvaa kuukautta Oulun Teatrian lavalla. Samaan illanviettoon osallistui myös Kantele-henkistä metallia soittava Amorphis sekä metallibändi Charon. Seuraavan kerran Before The Dawnin joukkio nähdään keikkapaikalla Alankomaiden Eindhovenissa myöhemmin tänään illalla. Eindhovenissa bändin kanssa esiintyy, kuten yllä mainitaan, sellaiset bändit kuin Scar Symmetry ja Textures.

Before The Dawn esiintyy:

  • 8. huhtikuuta 2009: Eindhoven (Alankomaat)
  • 9. huhtikuuta 2009: Haarlem (Alankomaat)
  • 10. huhtikuuta 2009: Vosselaar (Belgia)
  • 11. huhtikuuta 2009: Chaulnes (Ranska)
  • 17. huhtikuuta 2009: Monari (Riihimäki)
  • 1. toukokuuta 2009: Cumulus (Lahti)
  • 2. toukokuuta 2009: Donington (Kouvola)
  • 6. toukokuuta 2009: YO-Talo (Tampere)
  • 15. toukokuuta 2009: Virgin Oil (Helsinki)
  • 16. toukokuuta 2009: Hyvinkää
  • 20. toukokuuta2009: Lutakko (Jyväskylä)
  • 29. toukokuuta 2009: TVO (Turku)
  • 19. kesäkuuta 2009: Nummirock (Kauhajoki)
  • 20. kesäkuuta 2009: Himos Festival (Himos)
  • 1. elokuuta 2009: TLY Festival (Tammela)
  • 13.–15. elokuuta 2009: SummerBreeze (Saksa)

Before The Dawn on:

  • Tuomas Saukkonen (kitara ja laulu)
  • Lars Eikind (basso ja laulu)
  • Juho Räihä (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.