Metallimusiikki.net

Before The Dawnilta video ja ilmainen single

  • Julkaistiin torstaina 08.03.2012.
  • Luettu 1287 kertaa
  • Bändit:

Punainen lohikäärmekuva sinertävää taustaa vasten. Yläosassa lukee tummanpunaisella Before The Dawn ja sen alla "Rise Of The Phoenix".Julkaistaan 25.4.2012

Huhtikuussa "Rise Of The Phoenix" -albuminsa julkaiseva Before The Dawn tarjoilee esimakua albumistaan videon ja ilmaisen singlen muodossa. Melodisen death metallin suomalainen kärkinimi julkaisee seitsemännen studioalbuminsa Suomessa 25.4.2012. Levyn ensimmäinen single "Phoenix Rising" on ladattavissa ilmaiseksi täältä. Samasta biisistä tehty video on katsottavissa YouTubesta ja levy on laitettu ennakkotilattavaksi Levykauppa Äxään. Bändin seitsemäs pitkäsoitto tulee olemaan seuraaja viime vuoden helmikuussa ilmestyneelle "Deathstar Risign" -kiekolle. Yhtye on levyttänyt musiikkia vuodesta 2000 lähtien. Before The Dawnilta yli jäänyttä biisimateriaalia on kuultu bändin keulahahmon, Tuomas Saukkosen, perustamassa Dawn of Solace -sooloprojektissa.

Uudella albumilla ei enää kuulla aikaisempaa basistia eikä rumpalia, sillä molemmat vaihtuivat kesällä 2011 johtuen osittain henkilökohtaisista, osittain musiikillisista syistä. Bändin uudesta albumista julkaistaan Stay Heavy Recordsin kautta kaksi eri CD-versiota. Niistä erikoisempi sisältää numeroidun tuntolevyn ja sitä myydään vain Levykauppa Äxän kautta.

"Rise Of The Phoenix" -albumin kappaleet:

  1. Exordium
  2. Pitch-Black Universe
  3. Phoenix Rising
  4. Cross To Bear
  5. Throne Of Ice
  6. Perfect Storm
  7. Fallen World
  8. Eclipse
  9. Closure
  10. Unbreakable (2012 version, bonuskappale)
  11. Starless Tranquility (bonuskappale)

Before The Dawn on:

  • Tuomas Saukkonen (laulu ja kitarat)
  • Juho Räihä (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.