Metallimusiikki.net

Beyond the Bridge: "The Old Man and the Spirit".

Piirros suurista portaista, jotka johtavat korkealle, mutta eivät minnekään. Kuvan taustalla aavikkoa ja pilvistä taivasta.Julkaistaan 20.1.2012

Saksalainen progevaikutteista metallia ja rokkia tekevä Beyond the Bridge solmi sopimuksen Frontiers Recordsin kanssa uransa ensimmäisen albumin julkaisemiseksi Euroopan ja Pohjois-Amerikan mannuilla. Opus ilmestyy tammikuun toisella puoliskolla nimellä "The Old Man and the Spirit". Tiedotteessaan saksalaiset toteavat albumin puivan ihmisen tunnemaailman kahtiajakoa ja henkimaailman hommia niin runollisella tavalla, ettei sitä voi sanoina käsittää. Frankfurtista kotoisin oleva musiikkiryhmä sisältää mies ja naislaulajan, sekä erikseen kaksi muusikkoa, jotka osallistuvat kosketinsoitinten kosketteluun. Bändi toimi uransa alkuvaiheen, joka starttasi vuonna 1999, nimellä Fallout. Tämän debyyttialbumin äänittäminen alkoi vuoden 2008 varrella Saksan Wolfsburgissa sijaitsevassa Gatestudiossa. Äänitysvaihe päättyi vasta aikaisemmin vuonna 2011.

Beyond the Bridgen sävellyspuolesta vastaavien muusikkojen tavoitteena oli alusta lähtien tarkoitus luoda albumi, jossa on muhkea annos musiikkia. Levylle tehty tarina kahdesta päähenkilöstä, joiden ympärille ryhdyttiin tekemään musiikkia. Sen vuoksi albumin kunkin kappaleen tunnelman ja tyylin määräsi tarinan senhetkinen osa, jota biisissä haluttiin käsitellä. Vaikka levy on musiikillisesti haastava, sen kappaleita aiotaan soittaa livenä. Beyond the Bridgen väki kertoo työstäneen jo eräiden biisien osia sellaisiksi, että niitä voidaan hyvin soittaa keikoillakin.

"The Old Man And The Spirit" -albumin kappaleet:

  1. The Call
  2. The Apparition
  3. Triumph Of Irreality
  4. The Spring Of It All
  5. World Of Wonders
  6. The Primal Demand
  7. Doorway To Salvation
  8. The Struggle
  9. The Difference Is Human
  10. Where The Earth And Sky Meet
  11. All A Man Can Do

Beyond the Bridge on:

  • Herbie Langhans (laulu)
  • Dilenya Mar (laulu)
  • Peter Degenfeld (kitarat)
  • Christopher Tarnow (kosketinsoittimet)
  • Simon Oberender (kosketinsoittimet ja kitara)
  • Dominik Stotzem (basso)
  • Fabian Maier (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.