Jyväskyläläinen dark metal -yhtye Beyond The Dream julkaisee ensimmäisen täyspitkän äänitteensä nimeltään “The Sin Against The Sinners” 12.1.2009. Levyn ensimmäinen painos on numeroitu ja suuruusluokaltaan 333 kappaletta käsittävä “Semi-Evil Edition” -niminen painos. Ennakkotilaukset ovat käynnissä Levykauppa X:n nettisivuilla osoitteessa www.levykauppax.fi. Konseptilevyksi rakennettu “The Sin Against The Sinners” -albumi on seuraaja noin puolitoista vuotta sitten julkaistulle “The Beginning” -minialbumille. “The Sin Against The Sinners” on kertomus maailman luomisesta, kantaisämme ja -äitimme perisynnistä, korkeamman voiman kieltämisestä ja jumalan ja saatanan välisestä sopimuksesta siitä kuinka ihmisiä käsitellään.
Uusi levy sisältää 13 uutta synkkää ja vielä synkempää kappaletta. Albumin teemaa kerrotaan jokaisessa kappaleessa ja sanoitukset etenevät kronologisesti läpi koko noin 57 minuuttia musiikkia tarjoavan levyn keston. Kaksi levyn biisiä on jo kuultavissa bändin MySpace-sivuilla.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin beyond the dream. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.