Metallimusiikki.net

Biomechanical värväsi kitaristin.

  • Julkaistiin maanantaina 03.09.2007.
  • Luettu 908 kertaa
  • Bändit:

Viisi Biomechanicalin jäsentä seisoo punertavaa ja kellertävää taustaa vasten tiiviinä rivinä. Parilla miehellä pitkät hiukset. Keskimmäisellä yllään musta t-paita, jossa valkoisia tribaalikuvioita.Lähtöisin Lontoossa

Progressiivista metallia räiskivä brittibändi Biomechanical uutisoi hankkineensa riveihinsä uuden kitaristin. Kitarasankari tunnetaan nimellä Chris Van Hayden. Hänen kerrotaan bändin suunnalta olevan hämmästyttävä rytmikitaran soittaja, jonka soolotyöskentely on tehnyt vaikutuksen bändin muihin jäseniin. Van Hayden soittaa lisäksi Chaosgenesiss-nimisen rytmiryhmän suunnalla. Yhtye mainitsee Chrisin olevan lisäksi Biomechanical-fani jo kauan aikaa ja että hän odottaa kuumeisesti pääsevänsä musisoimaan ryhmän kanssa. Muut ryhmän jäsenet hehkuttavat tuntevansa samoin — yhtyeen kokoonpanon täydentymisen myötä voidaan aikanaan lähteä keikkailemaan.

Bändi etsii vielä yhtä muusikkoa, jonka jälkeen Biomechanicalin kaikki palaset ovat paikoillaan. Yhtye tarvitsee basistia, joten jos olet kiinnostunut tehtävästä, niin ota yhteyttä orkesteriin sen nettisivuilla ilmoitetun sähköpostiosoitteen kautta.

Biomechanicalin hiljattain kokemat radikaalit miehistönvaihdokset ovat hankaloittaneet yhtyeen toimintaa. Sen riveistä erosi hiljattain kitaristeina toimineet Jamie Hunt ja Chris Webb sekä basistin virkaa hoitanut Jon Collins. Nämä kolme erosivat yhtyeestä vedoten henkilökohtaisiin syihin. Bändi on onneksi saanut paikattua rivejään täydennysmiehillä; Jonno Lodgella ja Gus Draxilla. Viimeksi mainittu toimii kitaristina ja Lodge jatkaa siitä mihin edellinen rummuttaja lopetti.

Yhtyeen uusi CD-julkaisu, nimeltään “Cannibalised”, on tarkoitus julkaista aikaisin ensi vuoden alussa Earache Recordsin kautta. Bändin tuorein albumi tähän mennessä on vuoden 2005 vaiheilla Earachen päivänvaloon tuuppaama “The Empires Of The Wordls”. Se on ryhmän järjestyksessä toinen pitkäsoitto. Se on jatkoa yhtyeen esikoisalbumille, minkä nimi on “Eight Moons”.

“The Empires Of The World” -albumin kappaleet:

  1. Enemy Within
  2. The Empires Of The Worlds
  3. Assaulter
  4. Relinquished Destiny
  5. Long Time Dead
  6. Regenerated
  7. DNA Metastasis
  8. Survival
  9. Existenz
  10. Truth Denied
  11. Absolution (Pt. I): Final Offence
  12. Absolution (Pt. II): From The Abyss
  13. Absolution (Pt. III): Absolution
  14. Absolution (Pt. IV): Disintegration

Biomechanical on:

  • John K (laulu)
  • Jonno Lodge (rummut)
  • Gus Drax (kitara)
  • Chris Van Hayden (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.