Metallimusiikki.net

Bloodbound: "Tabula Rasa".

  • Julkaistiin sunnuntaina 29.03.2009.
  • Luettu 993 kertaa
  • Bändit:

Tummansinistä taustaa vasten näkyy hirviömäisen kyborgin kasvot. Olennolla aivomassa näkyy otsan läpi ja olennon silmät punaiset, mustissa kuopissa. Olennolla iso suu ja siniset torahampaat. Kuvan tausta muistuttaa jonkinlaista ohjussiiloa. Bloodboundin lJulkaistaan 26.4.2009

Ruotsalainen heavy metallia hönkivä Bloodbound on varmistanut kolmannen albuminsa, luomuksen nimeltään “Tabula Rasa”, julkaistavan Pohjois-Amerikassa 21.4. ja Euroopassa sunnuntaina 26. huhtikuuta levy-yhtiö Blistering Recordsin kautta. Aasiassa opus ilmestyi jo viime keskiviikkona. Uusi albumi on juuri laskettu ennakkomyyntiin levymerkin nettikauppaan. “Tabula Rasa” on seuraaja sellaiselle pitkäsoitolle kuin “Book of the Dead“, jonka soitinyhtye julkaisi toukokuussa 2007. Uusinta luomustaan hevarit luonnehtivat jonkinasteiseksi konseptiin pohjautuvaksi kokonaisuudeksi, mutta albumi ei väitetysti ole kuitenkaan ihan perinteisellä tavalla konseptialbumi. Osa biisien sanoituksista perustuu tabula rasaan, joka tarkoittaa sellaista filosofista termiä, jonka mukaan ihmisen identiteetti ryhtyy hahmottumaan syntymän jälkeen koettavien kokemuksien varaan.

Bloodbound juhlisti viime viikolla uransa kolmannen albumin julkaisemista ennakkoon viettämällä julkaisujuhlaa kotikaupungissaan Bollnäsissä sijaitsevan Trananin tiloissa.

Yhtye solmi “Tabula Rasa” -albumin julkaisemista varten levytyssopimuksen Blistering Recordsin kanssa tammikuussa 2009. Blisterign Records on monikansallinen levy-yhtiö ja kotoisin Ruotsista. Levymerkillä on Yhdysvaltojen markkinoita varten oma kätyriosastonsa USA:n Pittsburghissa.

“Tabula Rasa” -albumin kappaleet:

  1. Sweet Dreams Of Madness
  2. Dominion 5
  3. Take One
  4. Tabula Rasa
  5. Night Touches You
  6. Tabula Rasa Pt. II (Nothing At All)
  7. Plague Doctor
  8. Master Of My Dreams
  9. Twisted Kind Of Fate
  10. All Rights Reserved
  11. A Year With Bloodbound (bonusvideo)

Hevisankarit aikovat nakella sävelmiään Euroopan-kiertueella ympäri mannerta alla listatulla tavalla. Huhtikuuksi organisoitu kiertue sisältää Bloodboundin lisäksi Sabatonin ja power metal -maestro HammerFallin.

Bloodbound esiintyy:

  • 3. huhtikuuta 2009: Klub Ucho (Gdynia, Puola)
  • 4. huhtikuuta 2009: Eskulap (Poznan, Puola)
  • 5. huhtikuuta 2009: WZ (Wroclaw, Puola)
  • 7. huhtikuuta 2009: Stuk (Maribor, Slovenia)
  • 8. huhtikuuta 2009: Boogaloo (Zagreb, Kroatia)
  • 10. huhtikuuta 2009: Universiada Hall (Sofia, Bulgaria)
  • 11. huhtikuuta 2009: SKC (Belgrad, Serbia)
  • 12. huhtikuuta 2009: Petöfi Hall (Budapest, Unkari)
  • 14. huhtikuuta 2009: Gasometer (Wien, Itävalta)
  • 15. huhtikuuta 2009: Hala Folimanka (Praha, Tsekki)
  • 17. huhtikuuta 2009: Bratislava (Bratislava, Slovakia)
  • 18. huhtikuuta 2009: Sports hall Rates (Zvolen, Slovakia)
  • 19. huhtikuuta 2009: Cassosport Hall (Kosice, Slovakia)
  • 20. huhtikuuta 2009: Novesta hall (Zlin, Tsekki)
  • 29. toukokuuta 2009: Metal Mayhem Festival (Falun, Ruotsi)

Bloodbound on:

  • Urban Breed (laulu)
  • Tomas Olsson (kitarat)
  • Fredrik Bergh (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
  • Henrik Olsson (kitarat)
  • Pelle Åkerlind (rummut)
  • Johan Sohlberg (basso)

Yhtye perustettiin Tomas Olssonin ja Fredrik Berghin toimesta kesällä 2004 ystävysten haluttua lähteä soittamaan sellaista perinteistä metallimusiikkia, jota he itse olivat kuulleet nuoruudessaan. Kaksikko värväsi yhtyeeseensä Urban Breedin hoitamaan laulua, jonka jälkeen myös Oskar Belin lyöttäytyi joukon jatkoksi. Tämä oli Bloodboundin ensimmäinen kokoonpano. Nelikko loi ensimmäisen annoksen musiikkiaan demolevystä, jota he nakkelivat ympäri maailmaa levy-yhtiöiden edustajille tavoitteenaan saada levytyssopimus- Metal Heaven kiinnostui yhtyeestä ja tarjosi Bloodboundille mahdollisuutta julkaista albumi Euroopassa. Sen jälkeen ryhmä solmi yhteistyösopimuksen Aasian markkinoita varten vaikutusvaltalaisen Marqueen / Avalonin kanssa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.