Metallimusiikki.net

Bombs Of Hades: "The Serpent's Redemption"

  • Julkaistiin torstaina 26.04.2012.
  • Luettu 862 kertaa
  • Bändit:

"The Serpent's Redemption" -albumin etukannessa mustavalkoinen, sarjakuvamainen piirros demoneista ja monstereista.Julkaistaan kesällä 2012

Death metallia soittava ruotsalaisyhtye Bombs Of Hades uutisoi Pulverised Recordsin kautta julkaisevansa uransa järjestyksessä toisen albumin kesällä 2012. Teos julkaistaan nimellä "The Serpent’s Redemption" ja sen oikealla puolella näkyvän kansitaiteen toteutti puolalainen Rafael Kruszyk. Hän on aikaisemmin kuvittanut myös Hooded Menacen, Intermentin, Machetazon ja Cianiden opuksia. Albumin lisäksi yhtye nauhoitti hiljattain seitsentuumaisen vinyylikiekon, joka ilmestyi helmikuussa Detest Recordsin kautta. Viisi kappaletta sisältävän splitin kolme biisiä on Mordbrannin esittämiä, loput Bombs Of Hadeksen.

Vuosikymmen sitten perustettu Bombs Of Hades ei ole tähän mennessä kertonut albuminsa julkaisupäivämäärää. Yhtyeen debyyttialbumi on loppuvuodesta 2010 Blood Harvestin kautta esiin tuotu "Chambers Of Abominations". Sillä kuullaan puolen tunnin edestä death metallia. Bändin mukaan uusikin kiekko tullee miellyttämään vanhan liiton kuolonmetallifaneja.

"The Serpent’s Redemption" -albumin kappaleet:

  1. Crawl Away And Bleed Forever
  2. Darkness, My Soul
  3. Burn
  4. The Serpent’s Redemption
  5. Forgotten In Graves
  6. Incubus Descending
  7. Skull Collector
  8. Scorched Earth
    • Part 1: Into Chaos
    • Part 2: The Throne Of Flesh
    • Part 3: Rapture

Bombs Of Hades on:

  • Jonas Stålhammar (laulu ja kitara)
  • P-O Söderback (kitara)
  • Anders Ekman (basso)
  • Magnus Forsberg (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.