Metallimusiikki.net

Brutal Godz nauhoittaa debyyttialbumiaan.

  • Julkaistiin sunnuntaina 09.05.2010.
  • Luettu 1024 kertaa
  • Bändit:

Saksalainen Brutal Godz tiedotti perjantaina painelleensa Frankfurtissa sijaitsevaan studioon nauhoittamaan debyyttialbumiaan, joka tullaan julkaisemaan tulevan syksyn aikana nimellä “Echoes Of The Dead”. Albumin äänitystyöt ja muut viimeistelyvaiheet aiotaan viedä suurin piirtein neljässä kuukaudessa päätökseen. Johtuen Islannin tulivuoren tuhkauhasta yhtyeen laulaja ja entinen Metal Churchin jäsen Ronny Munroe on joutunut lykkäämän lentoaan Saksaan Puerto Ricosta, jossa hän nykyisin asuu. Vokalisti saapuu studioon lähiaikoina. Sillä välin superryhmän kitaristi Uwe Lulis yhdessä rumpali Alex Holzwarthin ja hänen veljensä, basisti Oliver Holzwarthin kanssa, hoitavat kappaleiden nauhoittamisen omien instrumenttiensa osalta. Brutal Godzin riveissä toimivat muusikot ovat hankkineet soittokokemusta toimimalla Blind Guardianin, Rhapsody Of Firen, Rebellionin ja Metal Churchin jäseninä.

Brutal Godzin rumpali Alex Holzwarth kertoo bändin nauhoittavan biisejä hyvin yksinkertaisesti. Soittimet kytketään kiinni mikrofoneihin ja biisien soittamista petrataan jonkin verran ennen niiden nauhoittamista. Kaikki kappaleet äänitetään livenä, sillä sen rumpali uskoo säilyttävän musiikin maagisuuden. Samansuuntaista konseptia käyttää AC/DC ja aikaisemmin myös The Beatles. Brutal Godzin esikoisalbumia nauhoitetaan yhtyeen kitaristi Uwe Luliksen omassa studiossa. Teokselle on kirjoitettu 15 biisiä.

Bändiin kiinnitettiin helmikuussa 2010 entinen Metal Churchin laulaja Ronny Munroe. Mies täydensi saksalaisen yhtyeen kokoonpanon täydellisesti ainakin mitä tulee kitaristi Uwe Luliksen mielipiteeseen. Lulis hehkuttaa Ronnyn tehneen äänellään erinomaisen vaikutelman. Hänelle lähetettiin demottavaksi kolme biisiä, joihin Munroe paneutui jo saman illan aikana. Vain muutamassa tunnissa laulaja oli ehtinyt sanoittamaan kappaleet, luoda ja sovittaa niiden lauluosuudet ja lopuksi vielä nauhoittaa osuutensa niiden päälle.

Ronny Munroe lauloi ja sanoitti kolme viimeistä Metal Churchin julkaisua. Hän on myös toiminut soolouralla, jonka ensimmäisenä äänitteenä toimi Rat Pak Recordsin kautta kauppoihin tuotu “The Fire Within”. Uwe Lulis on ollut kitaristina viime aikoina Rebellion-nimisen yhtyeen kanssa. Rebellionin tuorein äänite on “Arise — The History of the Vikings — Part III”. Alex ja Iliver Holzwarth toimivat oman Holzwarth Brothers -bändinsä rytmiosastolla.

Brutal Godz on:

  • Ronny Munroe (laulu)
  • Uwe Lulis (kitara)
  • Oliver Holzwarth (basso)
  • Alex Holzwarth (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.