Burning Point Scarlet Recordsille.
- Julkaistiin sunnuntaina 08.04.2012.
- Luettu 1411 kertaa
- Bändit: burning point
Burning Point uutisoi perjantaina allekirjoittaneen levytyssopimuksen Scarlet Recordsin kanssa. Sopimus turvaa uuden "The Ignitor" -albumin julkaisemisen. Julkaisemassaan tiedotteessa bändi kertoo, ettei oikeastaan mikään muu nimi pysty kuvaamaan albumia yhtä hyvin kuin "The Ignitor". Sillä kuullaan kaikki ne hyvät puolet, joita Burning Pointin aikaisemmilla levyillä on esitelty. Teos nauhoitettiin sekä HelGaten ja Reindeer Horns Studioiden tiloissa. Levy masteroitiin Tico Tico studioilla Ahti Korpelaisen toimesta ja kansitaiteen toteutti Felipe Machado Franco. Melodista metallia tekevä Burning Point julkaisi edellisen albuminsa helmikuussa 2009.
Yhtye ei ole vielä antanut "The Ignitor" -albumilleen julkaisupäivämäärää. Se julkaistaneen myöhemmin kuluvana vuonna. Opuksen miksausprosessi päättyi maaliskuussa. Aikaisemmin yhtye vihjasi säveltäneen levylle 13 killeribiisiä. Soittolistan yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu. Lokakuussa 2011 yhtye toteutti promo-CD:n, jolla kuullaan kuusi biisiä. Promolevy, nimeltään "Sparks from The Ignitor", tarjoaa klassista Burning Pointia seuraavien kappaleiden muodossa:
- Holier Than Thou
- Losing Sleep
- The Ignitor
- Silent Scream
- The Lost Tribe
- Heaven is Hell
Bändin kokoonpanossa toiminut kosketinsoittaja Pasi Hiltula poistui ryhmästä viime vuoden loppuvaiheilla. Entinen Kalmahin ja Eternal Tears of Sorrowin jäsen liittyi bändiin vuoden 2008 aikana ennen "Empyre"-albumin nauhoitushommia.
Burning Point on:
- Pete Ahonen (laulu ja kitara)
- Pekka Kolivuori (kitara)
- Jukka Jokikokko (basso)
- Jussi Ontero (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin burning point. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.