Candlemass julkaisee jäähyväisalbumin.
- Julkaistiin lauantaina 15.10.2011.
- Luettu 1093 kertaa
- Bändit: candlemass
Doom metallia soittava Candlemass solmi levytyssopimuksen jäähyväisalbumin julkaisemiseksi. Teoksen toimittaa esiin Napalm Records. Yli 26 vuoden ajan toiminut metalliryhmä työstää nyt levyn biisimateriaalia ja pyrkii julkaisemaan lopputuotteen keväällä 2012. Antamassaan tiedotteessa ruotsalaisryhmä toteaa: Nyt se on virallista, ruotsalainen Candlemass on solminut sopimuksen itävaltalaisen Napalm Recordsin kanssa 11. ja viimeistä studioalbumiaan varten.
Viime vuoden joulukuussa yhtye juhlisti 25-vuotista uraansa soittamalla pitkän, 2,5 tunnin pituisen, keikan Tukholmassa viime joulukuussa. Illanvieton aikana yleisö pääsi kuulemaan koko debyyttialbumin "Epicus Doomicus Metalicus" soittolistan. Sen biisejä ei oltu aikaisemmin kuultu livenä yhtyeen ensimmäisen vokalistin, Johan Längqvistin, laulamana.
Metallimiesten toistaiseksi uusin studiolohkaisu on vuoden 2009 "Death Magic Doom". Teos oli äänitetty jo loppukesästä 2008 ja sille ryhdyttiin etsimään julkaisijaa seuranneena vuonna. Tätä albumia seurasi huhtikuussa 2010 julkaistu live-DVD "Ashes to Ashes — Live". Se sisältää keikkataltioinnin viime vuoden Sweden Rock Festivalin keikalta, jolloin Candlemass esiintyi yli 30 000 kuuntelijan edessä. Yhtye pyrkii tekemään keväällä 2012 laajan jäähyväiskiertueen kunhan vielä nimeä vailla oleva pitkäsoitto on saatu julkaistua. Viimeisen albumin yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu.
Candlemass on:
- Robert Lowe (laulu)
- Lars Johansson (kitarat)
- Mats "Mappe" Björkman (kitarat)
- Leif Edling (basso)
- Jan Lindh (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin candlemass. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.