Caribia Metal Halloween 2. marraskuuta Turussa
- Julkaistiin torstaina 23.08.2012.
- Luettu 1775 kertaa
- Bändit: mokoma, the man-eating tree, turisas
Sokos Hotel Caribiassa vietetään Halloweenia raskaan metallisissa tunnelmissa. Caribia Metal Halloweenissa esiintyvät bändit edustavat laajalla skaalalla metallin eri äärirajoja.
Pääesiintyjä, maailmallakin suuren suosion saavuttanut Turisas keikkailee kotimaassa harvemmin. Tämä toinen syksyn Suomen keikoista on siis varma yleisömagneetti. Suomimetalliyhtye Mokoma puolestaan vyöryy Turkuun syyskiertueellaan, bändihän julkaisee 19. lokakuuta yhdeksännen pitkäsoittonsa nimeltään "180 astetta".
The Man-Eating Tree on Suomen johtavia tunnelmametallin sanansaattajia ja julkaisi viime vuoden lopulla toisen levynsä nimeltään "Harvest". Black Crows Break the Silence on kotimainen melodisen metallin yhtye, jonka ensimmäinen single "Killing the Courage of Youth and Heart" nousi keväällä nopeasti Suomen latauslistojen kärkisijoille.
theFALLEN on Englannin Yorkista ponnistava hard rock metal -yhtye, jolle on syntynyt aiemmilta Suomen-vierailuiltaan jo monisatapäinen suomalainen fanijoukko. For the Imperiumin, nuorten suomalaismuusikoiden nousevan yhtyeen, musiikin tyylilajien kirjo on suuri sekameteli ja tunnustettua jo Saksassakin saakka. Lisätietoja tapahtumasta löytyy Caribia Areenan nettisivuilta osoitteesta www.caribiaareena.fi.
Sokos Hotel Caribia: Caribia Areena, Turku 2.11.2012
- Ovet avataan kello 17.00
- Esiintymiset alkavat kello 18.00
- Pääsyliput 25 € (+ mahd. toim.kulut) ennakkoon, ovelta 30 €
- Keikka on ikärajaton, alueella on rajattu anniskelualue
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin mokoma, the man-eating tree, turisas. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.