Metallimusiikki.net

Catamenialta kokoelma.

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.07.2011.
  • Luettu 1382 kertaa
  • Bändit:

Oulussa perustettu Catamenia paljasti hiljattain jossain vaiheessa syyskuun loppua yhtyeen painuvan Mastervox Studion tiloihin äänittääkseen siellä uransa ensimmäisen kokoelma-albumin. Levylle päätyvät kappaleet tullaan nauhoittamaan uudelleen, mutta niitä ei aiota uudelleen masteroida. Projektiin osallistuu Catamenian edellisiäkin vokalisteja, Ari Nissilä ja Olli Mustonen, sekä myös Mika Tönning. Aikaisemmin toukokususa yhtye paljasti ottaneen kosketinsoittimet uudelleen mukaan musiikkiinsa. Kosketinsoittajaksi kiinnitettiin Jussi Sauvola Silent Threnodysta ja Decrownedista. Vuodenvaihteessa yhtye vaihtoi vokalistiaan ja otti uudeksi nimeksi Juha-Matti Perttusen. Hän on All Against -yhtyeen jäsen.

Melodista bläkkiä soittava yhtye ei ole vielä kertonut milloin kokoelma tullaan julkaisemaan. Levy voi ilmestyä ensi vuoden alussa. Bändiltä ei ole aikaisemmin valmistunut kokoelmalevyä. Teos tulee olemaan seuraaja viime vuoden helmikuussa julkaistulle “Cavalcade”-kiekolle, jonka erikoisversiolla kuullaan yhteensä 11 biisiä. Niistä yksi on Megadeth-cover ja bonusbiisinä Sentencedin kunniaksi nauhoitettu “Farewell”. Albumilla lisäksi vierailee avausraidassa Sentencedin ja Poisonblackin vokalisti Ville Laihiala. “Cavalcade” on Catamenian järjestyksessä yhdeksäs albumil

Catamenia on:

  • Juha-Matti Perttunen (laulu)
  • Riku Hopeakoski (kitarat ja taustalaulu)
  • Sauli Jauhiainen (kitarat)
  • Jussi Sauvola (kosketinsoittimet)
  • Mikko Hepo-oja (basso ja taustalaulu)
  • Toni Qvick (rummut ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.