Metallimusiikki.net

Catamenian albumi ilmestyy 24.10.2008

  • Julkaistiin perjantaina 29.08.2008.
  • Luettu 1328 kertaa
  • Bändit:

Catamenia-bändin mustavalkoinen kansikuva albumista "VIII: The Time Unchained". Kuvassa näkyy irvistävän petoeläimen sivuprofiili piirrettynä mustaa taustaa vasten. Elukan naamaa ympäröi piikikäs ornamenttikuvio. Catamenian logo ja albumin nimi kuvan alaoKansikuva: Anthony Clarkson

Oululainen melodista black metallia räiskivä Catamenia rykäisee ulos “VII — The Time Unchained” -nimisen täyspitkän riekaleen 24. päivä lokakuuta Massacre Recordsin julkaisemana. Edellisen kerran bändi julkaisi pitkäsoitton kaksi vuotta sitten, vuoden 2006 elokuussa, saman levymerkin kautta. Uuden “VII — The Time Unchained” -levyn ja edellisenkin albumin, jonka nimi on “Location: COLD”, kansitaiteen toteutti Anthony Clarkson. Catamenia nimesi uusimman albuminsa 14. tammikuuta, jolloin kiekon nimen kerrottin olevan “VIII”. Kiekon äänitystöitä bändi ryhtyi aloittamaan viivästyksien takia heinäkuun alussa, sillä Mastervox Studioilla tehtiin odotettua kauemmin huoltotöitä.

Mastervoxin studiot sijaitsevat Oulun ydinkeskustasta kolmen kilometrin päässä. Studiossa ovat asioineet mm. Sentenced, Poisonblack, Ultimatium, Bride Adorned ja Embraze Catamenian lisäksi.

Yhtye lähtee lokakuun lopussa “Heidenfest Tour 2008” -kiertueelle yhdessä Månegarmin, Primordialin, Eluveitien ja suomalaisen Finntrollin kanssa.

Catamenia esiintyy:

  • 31. lokakuuta 2008: Hellraiser (Leipzig, Saksa)
  • 1. marraskuuta 2008: Backstage (München, Saksa)
  • 2. marraskuuta 2008: Z7 (Pratteln, Sveitsi)
  • 3. marraskuuta 2008: Orpheum (Graz, Itävalta)
  • 4. marraskuuta 2008: Masters of Rock Cafe (Zlin, Tsekki)
  • 5. marraskuuta 2008: Postbahnhof (Berliini, Saksa)
  • 6. marraskuuta 2008: Markthalle (Hampuri, Saksa)
  • 7. marraskuuta 2008: Waerdse Tempel (Heerhugowaard, Alankomaat)
  • 8. marraskuuta 2008: Westfalenhalle II (Dortmund, Saksa)
  • 9. marraskuuta 2008: La Locomotive (Pariisi, Ranska)
  • 10. marraskuuta 2008: Hof Ter Loo (Antwerpen, Belgia)
  • 11. marraskuuta 2008: Löwensaal (Nürnberg, Saksa)
  • 12. marraskuuta 2008: Rockfabrik (Ludwigsburg, Saksa)
  • 13. marraskuuta 2008: Batschkapp (Frankfurt, Saksa)
  • 14. marraskuuta 2008: Gasometer (Wien, Itävalta)
  • 15. marraskuuta 2008: Posthof (Linz, Itävalta)
  • 16. marraskuuta 2008: Petoefi Hall (Budapest, Unkari)

Catamenia on:

  • Riku Hopeakoski (kitara)
  • Ari Nissilä (laulu ja rytmikitara)
  • Toni Kansanoja (basso ja taustalaulu)
  • Kari Vähäkuopus (puhdas laulu)
  • Mikko Nevanlahti (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.