Metallimusiikki.net

Cataract kesä-heinäkuussa studioon.

  • Julkaistiin tiistaina 09.02.2010.
  • Luettu 619 kertaa
  • Bändit:

Harmaasävyinen taustakuva, jonka päällä viisi hevimuusikkoa seisoo siten, että eturivissä yksi mies ja muut heput hänen vierillään. Keskimmäinen on kalju, parilla lippikset päässä, yhdellä myssy. Miesten vaatetus pääosin mustaa.Kuva vuodelta 2008

Sveitsiläinen Cataract joutuu lykkäämään uuden studioalbumin nauhoitushommia, sillä tammikuun lopussa kävi ilmi, että äänitysprosessi pääsee murahtamaan käyntiin vasta jossain vaiheessa kesäkuun loppua tai heinäkuun alkua. Koska Cataract pääsee äänittämään aiottua myöhemmin, albumn julkaiseminen lykkääntyy. Thrash metallia ja hardcorea soittava yhtye arvelee esituotantovaiheen päättyvän helmi-maaliskuussa. Tuleva studiorykäisy edustaa Cataractin levytysuran kuudetta pitkäsoittoa. Pari viikkoa sitten bändi koki parhaaksi pitää live-esiintymisten soittamisen mahdollisimman vähäisenä, jotta levyn luomistyö ei häiriintyisi. Hiljattain ryhmä varmisti soittavansa ainakin Heaven Shall Burnin kanssa Itävallan Wienissä keikan lauantaina 20. helmikuuta.

Cataractin kuudennen albumin julkaisee Metal Blade Records. Sama levy-yhtiö on ollut bändin tukena vuodesta 2004 lähtien. Uusi kiekko ilmestyy jossain vaiheessa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Tuleva levy on seuraaja Metal Bladen maaliskuussa 2008 esiin kiikuttamalle “Cataract”-nimiselle luomukselle. Tämä levy äänitettiin Antfarm Studioilla Tanskassa maineikkaan tuottaja Tue Madsenin kanssa.

Cataract on:

  • Greg Mäder (kitara)
  • Federico Carminitana (laulu)
  • Tom Kuzmic (kitara)
  • Nico Schläpfer (basso)
  • Ricky Dürst (rummut)

Cataract aloitti toimintansa vuonna 1998 Sveitsissä. Se kokee olevansa näinä päivinä maansa tunnetuimpia modernia thrash metallia ja metalcorea soittavia yhtyeitä. Cataractia edelsivät Mine, Damage I.D. ja Cease, joiden musiikillisen tyylin innoittamana Cataractin suunniteltiin aluksi soittavan nykyistä brutaalimpaa metallikilkettä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.