Metallimusiikki.net

Cataract: "Killing The Eternal".

  • Julkaistiin keskiviikkona 11.08.2010.
  • Luettu 724 kertaa
  • Bändit:

Killing The Eternal" -albumin kansikuvassa likaiseen paitaan pukeutunut hahmo pitää ruosteista ja tahriintunutta leipäveistä kädessä aivan kuin aikeenaan puukottaa sillä. Cataractin logo kuvan oikeassa yläkulmassa.Julkaistaan 27.9.2010

Lähinnä käkikellojen tekemisestä tunnetusta maasta, siis Sveitsistä, käsin toimiva Cataract nimesi tulevan albuminsa — kiekko sai nimekseen “Killing The Eternal”. Albumi julkaistaan syksyllä 2010 ja sen soittolistalle on luvattu laittaa brutaaleinta musiikkia, jota on ikinä Cataractin koneistosta tullut. Albumista tullaan julkaisemaan normiversion lisäksi kappalemäärältään rajoitetumpi ensipainos. Albumin ensipainoksen mukana tulee bonusbiisiksi “Spawned By Illusion” -kappale. Lokakuussa julkaistavaa lättyä juhlistetaan Zürichissä 22. lokakuuta. Paikalla nähdään esiintymiset Vale Tudolta ja joltakin toiselta ryhmältä. Uusi albumi ilmestyy Euroopassa 27. syyskuuta ja puolta viikkoa aiemmin Saksassa. Teoksen julkaisee metallirintamalla pitkään vaikuttanut Metal Blade Records.

Thrash metallia tekevä Cataract äänitti uutukaisensa Tanskassa Tue Madsenin seurassa Antfarmin studiotiloissa. Äänitystyöt kestivät noin kuukauden ajan, jonka päätyttyä levyn biisit oli saatu äänittämisen lisäksi myös miksattua ja masteroitua. Yhtyeen laulaja Federico “Fedi” Carminitana kiittää Tue Madsenia hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Huolimatta äänittämisen ohessa harrastetusta rantaelämästä Aarhusin seudulla, Cataract uskoo “Killing The Eternal” -albumin olevan sen raskain, intensiivisin ja brutaalein äänite tähän mennessä.

“Killing The Eternal” -albumin kappaleet:

  1. Never
  2. Lost Souls
  3. Reap The Outcasts
  4. Killing The Eternal
  5. Failed
  6. Urban Waste
  7. Makind’s Burden
  8. Hollow Steps
  9. Drain, Murder And Loss
  10. The Faith You Have Misused
  11. Black Ash
  12. Spawned By Illusions (bonuskappale)
  13. Allegory To A Dying World

Cataract on:

  • Fedi (laulu)
  • Greg (kitara)
  • Tom (kitara)
  • Nico (basso)
  • Ricky (rummut)

Yhtye on toiminut vuodesta 1998 asti. Bändi on urallaan nauhoittanut pari kourallista erilaisia äänitteitä. Niistä tuorein on alkuvuodesta 2008 julkaistu “Cataract”-albumi. Sekin nauhoitettiin Tue Madsenin kanssa, kuten useat aikaisemmatkin Cataractin levyt. Bändin levytysuran ensimmäinen teos on vuonna 1999 ilmestynyt demolevy.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.