Metallimusiikki.net

Celestial Bloodshedin keulahahmo ammuttiin.

Harmaasävyinen valokuav Celestial Bloodshedin ammutusta keulahahmosta, joka seisoo mustaa taustaa vasten. Miehellä pitkät hiukset, niittirannekkeita käsivarsissaan ja luotivyö lanteillaan.Kuvassa S. Torson

Norjalaisen mustaa metallia soittavan Celestial Bloodshed -bändin keulahahmo ja laulaja, 25-vuotias Steingrim Torson, menehtyi torstaina yöllä ampumahaavaansa. Vokalistia oli ammuttu haulikolla vatsaan. Norjan alueella median edustajat ovat selvittäneet epäillyksi joutuneen 20-vuotiaan miehen, jota luonnehditaan Torsonin parhaaksi ystäväksi. Epäilty kiistää syyllistyneensä murhaan ja pitää kiinni kertomuksestaan, että haulikko laukesi epähuomiossa eikä hänellä ollut aikomuksenaan surmata ketään. Celestial Bloodshedin keulahahmo todettiin kuolleeksi 30.4.–1.5. välisenä yönä. Trondheimin alueen black metal -piirejä järkyttänyt välikohtaus on saanut runsaasti huomiota ympäri Norjaa. Muusikko asui Trondheimissa.

20-vuotiaan murhasta epäillyn miehen lakimies, nimeltään Morten Aalberg, kommentoi maanmiestensä luotsaamalle tabloidilehdelle VG Nett, että ampumavälikohtaus tapahtui lähietäisyydeltä. Epäilty piti asetta kiinni ja osoitti sillä Torsonia vatsaan, jonka jälkeen ase laukesi ja Torsin lensi iskun voimasta taaksepäin. Epäilty ei vielä lakimiehensä mukaan muista tarkempia yksityiskohtia, joka saattaa selittyä verityön aiheuttamasta traumasta, päihdeaineiden aiheuttamasta muistikatkosta tai vain yksinkertaisesti halusta olla kertomatta tarkempia yksityiskohtia tapahtumain kulusta. Haulikko-onnettomuus tapahtui Trondheimiin kuuluvassa kaupunginosassa, Byåsenissa, 20-vuotiaan epäillyn kodissa. Todistajalausuntojen ja rikosteknisten tutkimusten osalta poliisiviranomaiset ovat kallistuneet epäilemään tapahtunutta murhaksi.

Steingrim Torsonin pitkäaikainen ystävä Håkon Dalen kertoo menehtyneen toverinsa olleen hyvä yhteistyökumppani. Torsonia on luonnehdittu myös lahjakkaaksi laulajaksi ja hyväksi sekä lojaaliksi ystäväksi. Celestial Bloodshedin musiikkia, jossa Torson laulaa, voi kuunnella yhtyeen virallisilla MySpace-sivuilta.

Celestial Bloodshed on:

  • Steingrim Torson (laulu)
  • Luctus (basso ja kitara)
  • Tiller (rummut)

Celestial Bloodsheed on vuodesta 2000 lähtien toiminut black metal -yhtye. Se kuuluu tällä hetkellä Debemur Morti Productionsin kaartiin. Uransa varrella bändiltä on ilmestynyt yksi albumi, “Cursed, Scarred and Forever Possessed“, sekä EP-levy “Celestial Bloodshed” ja demolevy “Mitt Rike”. Demo ilmestyi vuonna 2001, EP vuonna 2006 ja esikoisalbumi viime vuoden huhtikuussa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.