Metallimusiikki.net

Celtachor: "Nine Waves from the Shore"

  • Julkaistiin perjantaina 12.10.2012.
  • Luettu 827 kertaa
  • Bändit:

Piirros soturilaumasta, jonka takana horisontissa suuri ihmisen pää.Julkaistaan 25.11.2012

Irlantilainen folk metallia ja black metallin vaikutteita fuusioiva Celtachor tuo marraskuussa kuunneltavaksi debyyttialbuminsa, konseptialbumin, jonka oikealla puolen näkyvä kansitaide on rumpali Anais Chareyren maalaama. Maalaus kuvaa Tailtinin taistelua, jossa Dean ja Gaelin väki sotii toisiaan vastaan samalla kun Danu-jumalatar seuraa tilannetta Eire-vuorilta. Albumi sai nimekseen "Nine Waves from the Shore". Se julkaistaan omakustanteisesti 25. marraskuuta. Soittolistan anti äänitettiin viime ja kuluvan vuoden aikana bändin omassa studiossa. Joitain biisinäytteitä löytyy Celtachorin MySpace-sivuilta.

Vuonna 2007 ideoitu Celtachor muuttui täysimittaiseksi bändiksi vuonna 2010. Yhtye mieltää itsensä maansa mytologioiden ja saagojen kertojaksi. Bändi pyrkii soittamaan Euroopassa kiertueen ensi vuoden puolella. Metallibändin debyyttijulkaisu "In the hall’s of our ancient father’s", seitsemästä biisistä koostuva demolevy, ilmestyi maaliskuussa 2011. Se on kuunneltavissa yhtyeen Bandcamp-sivuilta.

"Nine Waves from the Shore" -albumin kappaleet:

  1. The Landing: Amergin’s Conquest
  2. The Battle Of Tailtin
  3. The Kingship Of Bodb Dearg
  4. Sorrow Of The Dagda
  5. Tar éis an Sidhe
  6. Conn Of The Hundred Battles
  7. Anann : Ermne’s Daughter

Celtachor on:

  • Stephen Roche (laulu)
  • David Quinn (kitara)
  • Fionn Stafort (kitara)
  • Emile Quigley (basso)
  • Anaïs Chareyre (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.