Metallimusiikki.net

Cloudscapeen uusi kitaristi.

  • Julkaistiin sunnuntaina 02.05.2010.
  • Luettu 717 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva Cloudscape-bändin kokoonpanosta, johon kuuluu viisi mustiin pukeutunutta muusikkoa. Valtaosalla miehistä pitkät hiukset, mutta kahdella kalju tai lyhyt tukka.Kuva vuodelta 2009

Ruotsalainen progemetallikopla Cloudscape uutisoi huhtikuun lopussa uuden kitaristin kiinnittämisestä. Yhtye on viime aikoina järjestänyt koe-esiintymisiä sopivaa kitaristia hakiessaan ja parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui Daniel Paulson -niminen muusikko. Hän korvasi Cloudscapesta poistuneen perustajajäsen Björn Eliassonin, joka poistui yhtyeestä keväällä vedoten henkilökohtaisiin syihin. Uusi kitaristi on yhtyeen omien puheiden mukaan melko tuntematon tyyppi ainakin toistaiseksi, sillä Paulsonin ensimmäinen “oikea” bändi on juuri Cloudscape. Kitaristi osallistuu uuden “New Era” -albumin tekemiseen. Cloudscapen neljännen pitkäsoiton virkaa tekevä “New Era” on toistaiseksi vasta siinä vaiheessa, jossa bändiläiset säveltävät kiekon kappaleita. Teoksen biisinkirjoitusprosessi päättynee syksyllä.

Björn Eliasson erosi yhtyeestä jossain vaiheessa helmi–huhtikuun välistä aikaa johtuen henkilökohtaisista, tarkemmin määrittelemättömistä syistä. Kitaristi kiittää yhtyettä hyvistä yhteisistä vuosista ja toivottaa bändin musiikilliselle taipaleelle parhainta jatkoa. Cloudscapen kokoonpanossa koettiin viime vuoden puolellakin ongelmia, kun sen muonavahvuus väheni kahdella sielulla. Bändi värväsi hiljattain uudeksi rumpalikseen Fredrik Joakimssonin ja basistikseen Håkan Nyanderin. Molemmat uudet muusikot yhdessä uuden kitaristin kanssa osallistuvat kappaleiden kirjoittamiseen. Cloudscapen aikaisempien albumien kappaleita voi kuunnella yhtyeen MySpace-sivuilla.

Ruotsalaisten seuraava keikka tullaan kokemaan Ruotsin Helsingborgissa 10. heinäkuuta. Yhtye soittaa festivaalin The Tivoli -lavalla Fullforce-yhtyeen erikoisvieraana. Helmikuussa varmistunutta keikkaa Cloudscape luonnehtii erikoislaatuiseksi.

Bändin tuoreinta tuotantoa vielä toistaiseksi edustaa syyskuussa 2007 Roastinghouse-studioilla nauhoitettu “Global Drama”. Sen tuottajana toimi Pontus Lindmark, joka on aikaisemminkin osallistunut Cloudscapen luomusten tekemiseen. Bändi katsoo “Global Drama” -kiekon edustavan bändin raainta, raskainta ja dynaamisinta materiaalia.

Cloudscape on:

  • Mike Andersson (laulu)
  • Daniel Paulson (kitarat)
  • Patrik Svärd (kitarat)
  • Håkan Nyander (basso)
  • Fredrik Joakimsson (rummut)

Cloudscape on toiminut vuodesta 2001 asti Mike Anderssonin, Patrik Svärdin, Haynes Phersonin, Roger Landinin ja Björn Eliassonin perustamana progemetallipoppoona. Yhtyeen ensimmäiset äänitteet olivat demoja — niitä miehistö loi vuosien 2001–2004 välisenä aikana ennen levytyssopimuksen saamista. Debyyttialbumi nauhoitettiin ennen sopimuksen syntymistä vuonna 2004 ja se sai nimekseen “Cloudscape”. Albumi julkaistiin Metal Heavenin kautta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.