Metallimusiikki.net

Comecon: "The Worms of God" -kokoelma.

  • Julkaistiin lauantaina 29.11.2008.
  • Luettu 799 kertaa
  • Bändit:

Comeconing "The Worms Of God" -kokoelman kansikuvassa näkyy verenpunaisia inhottavia matoja läjäpäin. Matoläjän päälle on läntätty yhtyeen logo valkoisella värillä ja mustin ääriviivoin. Logon alla pienellä fontin koolla, mutta samaan henkeen kuin logossaJulkaistaan 5.12.2008

Tukholmalaista death metallia 1980-luvun lopusta aina viime vuosikymmenen puoleen väliin asti soitellut Comecon julkaisee ensimmäisen kokoelma-albuminsa. Kokoelman nimi on “The Worms of God”. Tuplalevynä ilmestyvä levypaketti julkaistaan Nuclear Blast Recordsin kautta 5. joulukuuta. Sen myyntihinta levymerkin nettikaupassa on tällä hetkellä 11 euroa. Kokoelma sisältää kaikki Comeconin kolme studioalbumia, eli vuonna 1992 alunperin julkaistun debyyttilevyn “Megatrends In Brutality”, vuonna 1993 ilmestyneen “Converging Conspiracies” ja bändin viimeiseksi jääneen “Fable Frolic” vuodelta 1995.

Comeconin aktiivikaudella luoduissa kolmessa albumissa kuullaan kussakin eri vokalistia. Debyyttialbumilla vokalisoi Entombedin L.G. Petrov. “Converging Conspiracies” -opuksella taas Matrin van Drunen, joka soittaa myös Asphyxissä, ja on aiemmin soittanut Pestilencessä. Kolmannen albumin vokaaliosuudet hoiti Marc Grewe. Jälkimmäinen on tuttu hänen kytköksistään saksalaiseen Morgothiin.

“The Worms Of God” -CD #1:n kappaleet:

  1. The Dog Days
  2. Wash Away The Filth
  3. Slope
  4. Teuton Tantrums
  5. The Mule
  6. Armed Solution
  7. The Future Belongs To Us
  8. Conductor Of Ashes
  9. Good Boy Benito
  10. Omnivorous Excess
  11. Ulcer
  12. Democrator
  13. The Ethno-Surge
  14. Community
  15. Aerie
  16. Bleed / Burn
  17. Morticide
  18. Worms

“The Worms Of God” -CD #2:n kappaleet:

  1. Pinhole View
  2. The Whole World
  3. God Told Me To
  4. Dipstick
  5. The House That Man Built
  6. Soft, Creamy Lather
  7. How I Won The War
  8. Bovine Inspiration
  9. Frogs
  10. Ways Of Wisdom (Serves Two)
  11. Propelling Scythes
  12. The Family Album
  13. Imploder
  14. It Wears Me Down
  15. Anaconda Charms Grass Snake
  16. Icons Of Urine
  17. Sunday Stroll
  18. Canvas Of History
  19. (piiloraita)

Comecon oli:

  • Marc Grewe (laulu)
  • Rasmus Ekman (kitarat, basso ja kosketinsoittimet)
  • Pelle Ström (kitarat, basso ja kosketinsoittimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.