Metallimusiikki.net

Conspiracy: "Irremediable".

  • Julkaistiin perjantaina 02.07.2010.
  • Luettu 1280 kertaa
  • Bändit:

Conspiracy-yhtyeen maaginen, sinertävä, kansitaide "Irremediable"-albumia varten. Kuvassa näkyy suuri demoni, joka seisoo patsaan päällä. Kuvan oikeassa yläkulmassa lukee yhtyeen nimi valkoisella värillä.Julkaistaan vuonna 2010

Levy-yhtiö Pulverised Records uutisoi suojattinsa, alankomaalaisen äärimetallibändi Conspiracyn, saaneen valmiiksi studioalbumin. Se tullaan julkaisemaan myöhemmin kuluvana vuonna nimellä “Irremediable”. Conspiracy nauhoitti osan albumilla kuultavista rumpuraidoista Abortedille, Soilworkille ja Scarvelle soittavan Dirk Verbeurenin kanssa. Yhtyeen levytyshistorian järjestyksessä kolmas pitkäsoitto sisältää 12 biisiä, joiden sanoituksiin on ammennettu inspiraatiota Aleister Crowleyn ja Charles Baudelairen raapustuksista. Conspiracyn uuden albumin kansitaiteeseen on haettu vaikutteita 1800-luvulla eläneeltä taidemaalari Félicien Ropsilta. Belgialaisen maalarin tunnetuimpien teosten sekaan kuuluu mm. tuhon siemeniä kylvävää Saatanaa kuvaava maalaus, sekä Pornocrates-niminen teos. Kaksihenkisen Conspiracyn tuotantoon voi tutustua yhtyeen MySpace-sivuilla.

Bändi suunnitteli vielä maaliskuussa käyttävänsä uuden albumin kansitaiteen toteuttamisessa Dan Seagraven taitoja, mutta graafikko oli syystä tai toisesta estynyt. Seagrave toteutti yhtyeen edellisen levyn kansikuvan. Nyt julkaistava studiolevy on seuraaja maaliskuussa 2009 ilmestyneelle “Concordat”-kiekolle, jonka soittolistalla kuullaan kahdeksan musiikillisesti eri tyylistä kappaletta, jotka kuitenkin yhtyeen mukaan ovat black metallin genreen kuuluvia.

“Irremediable”-albumin kappaleet:

  1. Nocturnal Hunters
  2. Ouverture (instrumentaalinen)
  3. Black Mass
  4. End Of Religion
  5. Pentagram
  6. The Invocation Of Hecate
  7. Irremediable
  8. The Hag
  9. Armageddon Broke
  10. A Dream Of Fear
  11. Carpathian Sunset (instrumentaalinen)
  12. Bukovina

Conspiracy on:

  • Carpathian Wolf (soittimet)
  • Aryan Blaze (kitarat)

Conspiracy on black / death metallia tekevä bändi. Yhtye käyttää musiikissaan ajoittain heavy metallin ja thrashin vaikutteita, sekä ajoittain folk- ja ambient-elementtejä. Carpathian Wolf on syntyjään neuvostoliittolainen ja hän on toiminut metallimusiikin parissa vuodesta 1988 lähtien. Hän perusti Conspiracyn vuonna 1994. Vuotta myöhemmin bändiprojekti ehti lakata olemasta kun mies liittyi Melechesh-yhtyeeseen. Conspiracyn uusi versio starttasi vuonna 2005. Aryan Blaze on saksalainen kitaristi ja säveltäjä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.