Metallimusiikki.net

Coprolith: "Hate Infected".

  • Julkaistiin tiistaina 07.02.2012.
  • Luettu 1142 kertaa
  • Bändit:

Harmaasävyinen piirros Coprolithin EP:tä "Hate Infected" varten.Julkaistaan 15.2.2012

Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esille uutta materiaalia esimerkiksi siitä, minkälainen on syksyllä 2012 julkaistava kokopitkä albumi. Esimerkki on ensi viikon keskiviikkona julkaistava "Hate Infected" -EP. Tammikuussa porvoolaiset varmistivat lähtevänsä kiertueelle Noctemin kanssa. Reissu ulottuu Espanjaan ja alkaa 16. helmikuuta, EP:n ilmestymistä seuraavana päivänä. Alkuvuodesta 2012 Coprolith ilmoitti aloittaneen yhteistyökuviot espanjalaisen Art Gates Recordsin kanssa. Sopimuksen mukaan Art Gates auttaa bändin nimen tekemistä tunnetuksi Espanjan alueella.

Coprolith on urallaan soittanut eri puolilla Eurooppaa sijaitsevissa festivaaleissa, kuten Metalcampissa ja Jalometallissa, sekä jakanut keikkalauteet Deiciden, Lamb of Godin, Arch Enemyn, Texturesin, Den Saakaldten sekä Gorgorothin kanssa. Noctemin aisaparina ryhmä soittaa Iberian Conquest -nimisellä kiertueella seuraavasti:

  • 16.2.2012: Sala Rock Sound (Barcelona, Espanja)
  • 17.2.2012: Pa’Berse Matao Club (Valencia, Espanja)
  • 18.2.2012: Sala Ultimatum (Zaragoza, Espanja)
  • 19.2.2012: Haemorrague Emetic Club (Castellon, Espanja)

Debyyttialbumin levyttämisen lisäksi tältä bändiltä on vuosien varrella vastaanotettu useita demoasteisia taltiointeja, sekä yksi promo ja EP. Lisäksi koproliittimiesten musiikkia on julkaistu yksittäisinä biiseinä useilla kokoelmalevyillä.

Coprolith on:

  • Ben Pakarinen (laulu ja kitara)
  • Jouni Korhonen (basso)
  • Aleksi Tervo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.