Dark Tranquillity: "We Are The Void".
- Julkaistiin lauantaina 28.11.2009.
- Luettu 2037 kertaa
- Bändit: dark tranquillity
Ruotsalainen Dark Tranquillity ilmoittaa uuden albuminsa ilmestyvän Euroopasas 1. maaliskuuta 2010 Century Media Recordsin kautta. Yhtyeen yhdeksäs opus on seuraaja aikaisemmin kuluvana vuonna ilmestyneelle “Haven”-kiekolle. Uusi albumi sai nimekseen “We Are The Void”. 20-vuotias Dark Tranquillity nauhoitti tämänkertaisen kiekkonsa hiljattain uusitun Rogue-musiikkilaitoksen tiloissa, paitsi rumpuraidat yhtye nauhoitti basistinsa Daniel Antonssonin omassa äänittämössä. Dark Tranquillityn “We Are The Void” miksattiin jälleen tanskalaisen Antfarmin studiossa Tue Madsenin toimesta. Bändi ei ole vielä paljastanut tulevan studio-opuksen lopullista kappalelistaa, mutta levylle on laitettu sellaisia työnimiä kuin “I Am The Void”, “Zero Distance”, “The Burden Of Love Alive” sekä “Archangelsk” ja “Memories In Reverse”.
Yhtye esiintyy The Hauntedin ja death metallia soittavan kolmipäisen Torture-yhtyeen kanssa Ruotsin Örebrossa 27. helmikuuta. Bändin keikkasuunnitelmiin sisältyy lisäksi ensimmäistä kertaa uransa varrella Afrikan Tunisiassa soittaminen. Bändi nähdään Carthagods-nimisen bändin kanssa keikalla Tunisiassa 12.12. Dark Tranquillityn joukot ahkeroivat myös Venäjällä ja Valko-Venäjän maaperällä myöhemmin joulukuussa.
Dark Tranquillity esiintyy:
- 2. joulukuuta 2009: Maçka Küçükçiftlik Park (Istanbul, Turkki)
- 3. joulukuuta 2009: Ooze Venue (İzmir, Turkki)
- 4. joulukuuta 2009: 222 Park (Eskişehir, Turkki)
- 5. joulukuuta 2009: Ankara Saklıkent (Ankara
- 12. joulukuuta 2009: La Coupole d’el Menzah (Tunisia)
- 18. joulukuuta 2009: Club Tochka (Moskova, Venäjä)
- 19. joulukuuta 2009: Glavclub (Pietari, Venäjä)
- 20. joulukuuta 2009: Club Reaktor (Minsk, Valko-Venäjä)
- 25. joulukuuta 2009: Werk 2 (Leipzig, Saksa)
- 26. joulukuuta 2009: Markthalle (Hampuri, Saksa)
- 27. joulukuuta 2009: L’Entrepot (Brugge, Belgia)
- 28. joulukuuta 2009: X (Herford, Saksa)
- 29. joulukuuta 2009: Z7 (Pratteln, Sveitsi)
- 30. joulukuuta 2009: LKA (Stuttgart, Saksa)
- 25. helmikuuta 2010: Close-up Båten (Water, Ruotsi)
- 27. helmikuuta 2010: Club 700 (Örebro, Ruotsi)
- 19. elokuuta 2010: Summer Breeze Festival (Dinkelsbühl, Saksa)
Göteborgissa perustettu kuolonmetalliyhtye kuvaili aikaisemmin uuden albumin olevan monipuolinen ja raikas. Sen äänimaailma kattaa kaikki aikaisemmissakin äänitteissä kuullut Dark Tranquillityn käyttämät tyylisuunnat. Albumille nauhoitettiin yhteensä kymmenkunta kappaletta.
Dark Tranquillity on:
- Mikael Stanne (laulu)
- Niklas Sundin (kitara)
- Martin Henriksson (kitara)
- Daniel Antonsson (basso)
- Anders Jivarp (rummut)
- Martin Brändström (elektroniikka)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin dark tranquillity. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.