Metallimusiikki.net

Darksun: "Libera Me".

  • Julkaistiin tiistaina 02.09.2008.
  • Luettu 829 kertaa
  • Bändit:

Espanjalainen metallibändi Darksun julkaisee kuluvan kuukauden lopussa, 29. päivä, uuden studiosoiton, jota se kutsuu nimellä “Libera Me”. Albumin julkaisusta vastaa FC Metal / Avispa Music. Levystä aiotaan tehdä, kuten edellisestäkin “The Dark Side” -nimisestä albumista, sekä espanjan– että englanninkieliset versiot. Edellisen albumin espanjankielinen nimitys on “El Lado Oscuro”.

Bändi tiedottaa julkaisseensa uusimman levyn soittolistalta singlen “Miedo”, josta kuvattiin myös musiikkivideo hiljattain. “Miedo”-videon tuottajana ja ohjaana toimi Eyes Onlyn Jacinto Hinojal. Hän paini taannoin Ragen DVD-julkaisun “Full Moon in St. Petersburg 2007” kimpussa. Darksun osallistui Ragen albumin “Speak Of The Dead” luomistyöhön virittämällä kiekolla kuultavasta kappaleesta “Full Moon” espanjankielisen version, jonka nimeksi ristittiin “La Luna Reine”. Kyseinen kappale sisältyy albumin soittolistalle bonuskappaleena.

Asturiasissa majaileva Darksun julkaisee “Libera Me” -levystään multimediaversion, joka sisältää “Mieda”-musiikkivideon lisäksi mutua tarkemmin erittelemätöntä monimediamateriaalia. “The Dark Side” -kiekon kansitaiteen luonut Daniel Alonso toteutti myös uuden pitkäsoiton kansikuvan. Pitkäsoiton tuottajana toimi yhtyeen vokalisti Dani G. Kiekon kitararaidat toteutti David Figueiras, joka erosi myöhemmin kitaristin virasta voidakseen keskittyä jatkossa vain laulamiseen. Albumilla rumpuja paukuttaa Dani Cabal, jonka Darksun värväsi erityisesti uuden levyn äänityssessioita varten. Jatkossa rumpaloinnin yhtyeessä hoitaa Jose Ojeda.

“Libera Me” -albumin kappaleet:

  1. Libera Me
  2. Parasiempre
  3. Miedo
  4. Huellas en la Arena
  5. Tan Lejos
  6. La Sombra tras el Cristal
  7. Voces en la Oscuridad
  8. Lagrimas de un Angel
  9. Saltar al Vacio
  10. Libre como el Amanecer
  11. Alma
  12. Odio Eterno

Bändi aloittaa kotimaassaan Espanjassa kiertueen lokakuun alussa ja kaavailee jatkavansa live-esiintymisillä maanmiestensä ruttoamista ainakin joulukuuhun asti. Ensimmäiset kiertueen keikat ovat:

  • 4. lokakuuta 2008: Albeniz (Gijón)
  • 17. lokakuuta 2008: Clavicémbalo (Lugo)
  • 18. lokakuuta 2008: Studio54 (León)
  • 1. marraskuuta 2008: D’Manu II (Santander)
  • 7. marraskuuta 2008: TBC (Pamplona)
  • 14. marraskuuta 2008: 12 & Medio (Murcia)
  • 28. marraskuuta 2008: Potemkin (Salamanca)

Darksun on:

  • Dani G. (laulu)
  • Tino Hevia (kitara)
  • David Figueíras (kitara)
  • Ana Fernández (kosketinsoittimet)
  • Pedro Junquera (basso)
  • Jose Ojeda (rummut)

Yhtye syntyi vuoden 2002 aikaan kun Nörthwind-niminen metallibändi päätti jäädä maahan maatumaan. Nörthwindin albumeja yhtye oli myynyt noin 12 000 kappaletta aktiivikaudellaan. Darksunin perustamisen jälkeen yhtye nauhoitti Saksanmaalla debyyttialbuminsa VPS Studioilla yhdessä Ingo Cjavkosken kanssa. Levy miksattiin sitten House of Music Studioiden tiloissa Achim Köhlerin avustuksella. Bändi hehkuttaa debyyttialbuminsa “El Legado” saaneen medialta erinomaisen vastaanoton ja että kiekkoa tituleerattiin Espanjassa sen vuoden parhaaksi pitkäsoitoksi. Esikoisalbumin ilmestyttyä Darksun lähti kiertueelle, jonka sisältäneistä keikoista monet myytiin loppujen osalta loppuun.

Kiertueen jälkeen Darksun siirtyi kirjoittamaan uutta albumia. Kiekko äänitettiin kesällä -05 ja sen nimeksi ristittiin “El Lado Oscuro”. Kiekkoa työstettiin saksalaisen Ingo Javskosken avulla jälleen, mutta albumi annettiin sitten miksattavaksi Dennis Wardille ja kiekolla kuultavien lauluraitojen tuottajaksi värvättiin Lars Ratz. Ratz soittaa vakituisesti Metalium-nimisessä bändissä. Albumilla kuultavassa biisissä “Prisoners Of Fate” vierailee Ragen Peavy Wagner. Kiekon englanninkielinen versio, “The Dark Side”, julkaistiin syyskuussa viime vuonna.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.