Metallimusiikki.net

Darzamat: "Solfernus' Path".

  • Julkaistiin keskiviikkona 13.08.2008.
  • Luettu 914 kertaa
  • Bändit:

Puolalaisen Darzamat-bändin kuusi jäsentä seisoo vehreän luonnon ympäröimänä. Kuvassa viisi miestä ja yksi erittäin kalpeaihoinen nainen, jolla pitkät mustat hiukset ja kasvoilla julma ilme. Vasemmassa laidassa mies irvistää tai yrittää huutaa.Darzamat on Puolasta

Puolalainen kahdella vokalistilla varustettu Darzamat tiedottaa kastaneensa uuden albumin nimeksi “Solfernus Path”. Se julkaistaan vuonna 2009. Albumista syntyy seuraaja kolme vuotta sitten ilmestyneelle “Transkarpatia”-kiekolle. Darzamatin mieslaulaja Flauros kielii yhtyeen luoneen ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana konseptialbumin. Tällainen luomus on muusikon mukaan ollut miehistön mielessä jo pitkään. Hän toteaa, että sanoitusten ja musiikin sulattaminen keskenään kaikkien albumilla kuultavien värssyjen kesken on huomattavasti haastavampi urakka kuin vain tyytyminen kymmenen yksittäisen kappaleen kyhäämiseen. Flauros kertoo albumilla kerrottavan tarinaa keskiaikaisesta lääketieteen opiskelijasta, joka käy läpi hengellisen heräämisen. Päähenkilö huomaa kerran heräävänsä siihen huomioon, että hän pystyy aistimaan tämän maailman lisäksi rinnakkaisulottuvuuksia.

Darzamatin joukot kertoivat uuden, järjestyksessä viidennen, albumin luomisprosessin masinoidun käyntiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Edellinen pitkäsoitto on nimeltään “Transkarpatia” ja se julkaistiin vuonna 2005 Euroopan alueella Metal Mind Productionsin kautta. Levyn julkaisemisesta Yhdysvaltojen alueella vastasi MVD vuonna 2006.

“Solfernus Path” -albumin kappaleet:

  1. False Sleepwalker
  2. Vote for Heresy
  3. Final Conjuration
  4. Pain Collector
  5. Gloria Inferni
  6. Solfernus’ Path
  7. Lunar Silhouette
  8. King of Burning Anthems
  9. Chimera
  10. A Mesmeric Séance

Miesvokalisti puhuu “Solfernus Path” -albumin tuotantohommien hoidettavan Puolan rajojen ulkopuolella. Tällä kertaa kiekon miksaajana ei toimi King Diamondin Andy La Rockque, joka hoiti kyseistä virkaa edellisellä albumilla. Flauros ei vielä nimennyt miksaajana, vaan tyytyi vihjaamaan kyseisellä äänialan asiantuntijalla olevan jotain yhteistä uuden albumin kanssa. Tekele tulee olemaan bändin musiikillisesti monipuolisin ja luomisvaiheeltaan haastavin albumi koko Darzamatin tähänastisen uran aikana. Kiekolla kuullaan bändille ominaisia sinfonisia riekaleita, mutta myös elokuvamusiikin kaltaisia elementtejä. Albumia yhtye kuvailee raskaaksi, eteenpäin pyrkiväksi ja ajoittain eeppiseksikin. Levyä bändi hehkuttaa todella yllätykselliseksi, mutta samanaikaisesti tutuksi ja turvalliseksi Darzamat-meteliksi.

Yhtyeen uusin julkaisu on live-DVD “Live Profanity (Visiting the Graves of Heretics)”, joka julkaistiin viime vuoden kesällä Metal Mind Recordsin voimin. Kiekko on ensimmäinen Darzamatin DVD-julkaisu. Äänite sisältää keikkataltioinnin vuoden 2007 Metalmania-festivaalista. Keikalla yhtye soitti erityisen paljon “Transkarpatia”-albumin kappaleita. Lisäksi settilista sisälsi puolalaisen kult-yhtye KATin kappaleesta “Diabelski Dom” tehdyn coverin. Kappaleessa vokalistin virkaa toimitti KATin keulahahmo Roman Kostrzewski. “Live Profanity (Visiting the Graves of Heretics)” sisältää lisäksi haastattelut Darzamaetin Flauroksen ja laulajatar Neran kanssa. Tarjolla on myös videokuvaa bändin Winternachtstraum Festival -keikalta viime vuodelta, sekä kolme musiikkivideota, dokumenttielokuvan ja muuta bonusmateriaalia.

Darzamat on:

  • Nera (laulu)
  • Flauros (laulu)
  • Chris (kitarat ja basso)
  • Spectre (kosketinsoittimet)
  • Rogol (rummut, sessiojäsen)

Yhtye perustettiin vuoden 1995 alussa Rafał “Flauros” Góralin ja Szymon “Simon” Struzekin toimesta. Molemmat miehet soittivat tuohon aikaan black metal -bändi Mastiphalin tiimissä. Darzamatin nimi on napattu slaavilaisesta mytologiasta, jossa Darzamat esiintyy jumalolentona, joka huolehtii puutarhoista, metsistä ja niityistä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.