Metallimusiikki.net

Kuvassa Dawn of Disease.Kuvassa Dawn of Disease.

Dawn of Disease: "Legends of Brutality".

  • Julkaistiin lauantaina 09.10.2010.
  • Luettu 845 kertaa
  • Bändit:

Saksalaista death metallia tekevä Dawn of Disease ilmoitti aikaisemmin tällä viikolla kutsuvansa tulevaa studiorykäisyään nimellä “Legends of Brutality”. Tuottaja Jörg Ukenin kanssa Soundlodge-studiossa nauhoitettu levy etsii nyt levy-yhtiön tukea. Bändi ei näin ollen vielä pysty sanomaan milloin kiekko tullaan julkaisemaan. Dawn of Disease pyytääkin kiinnostuneiden levy-yhtiöiden edustajia ottamaan yhteyttä. Tulevalla albumilla kuullaan tusinan verran biisejä. Niistä kahdessa käy vierailevana vokalistina alankomaalaisen melodeathia tekevän God Dethronedin Henri. Metallibändin MySpace-sivuille on laitettu kuunneltavaksi tuliterä biisi “Death Shall Be Mine”.

Yhtye nähdään tänään lauantaina esiintymässä Saksan Osnabrückin Bastard Clubin lavalla. Bändi soittaa samassa paikassa myös parin viikon päästä. Dawn of Disease piti keikkataukoa uuden studioalbumin luomistyön ajan.

“Legends of Brutality” -albumin kappaleet:

  1. Gasping For Life (Intro)
  2. Above The Gods *
  3. Impervious Mind
  4. Legends Of Brutality
  5. Soul Harvest
  6. When White Turns Red
  7. Death Shall Be Mine
  8. Justified Retaliation
  9. Out Of Breath
  10. Sinister Rapture *
  11. Bitter Fate
  12. Silence Prevails (Outro)

Dawn of Disease on:

  • Tomasz Wisniewski (laulu)
  • Lukas Kerk (kitara)
  • Oliver Kirchner (kitara)
  • Michael Wächter (basso)
  • Mathias Blässe (rummut)

Yhtye perustettiin loppuvuodesta 2003. Vuotta myöhemmin ryhmältä ilmestyi ensimmäinen äänilevy, MCD-kiekko “Through Bloodstained Eyes”. Siitä tehty painos myytiin loppuun. Teoksen julkaisi Unstoppable Media. Marraskuussa 2009 ryhmältä valmistui promolätty “Soul Harvester”, jossa kuullaan neljä uutta biisiä. Yhtye kertoo hakevansa musiikilliseen tyyliinsä vaikutteita ruotsalaisesta thrash ja death metallista.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.