Metallimusiikki.net

De Lirium's Order helmikuussa studioon.

Kotimainen death metal –bändi De Lirium’s Order tiedottaa uusineensa kokoonpanonsa ja valmistelevansa nyt 3. studioalbuminsa nauhoitushommia. Julkaisemassaan tiedotteessa yhtye kertoo lisäksi:

Yhtyeen perustaja, kitaristi Juha Kupiainen, on säveltänyt viime vuoden materiaalia tulevalle levylle ja etsinyt samalla uusia soittajia yhtyeen riveihin. Kitaristiksi yhtyeeseen löysi tiensä nopeasti Kupiaisen vanha tuttu Mika Sundvall, joka on luonnollinen valinta aisapariksi Sundvallin vankasta soittotaustasta johtuen. Rumpaliksi yhtyeeseen kiinnitettiin nuori lupaus Perttu Kurttila (Tracedawn, Lithuria), joka tunnetaan sekä rautaisena muusikkona että East Sound –studion äänittäjänä. Laulajaehdokkaiden joukosta yhtyeeseen valikoitui Jukka Pihlajaniemeen (The Undivine, ex-_Ghoul Patrol_), joka on ehtinyt niittää mainetta aiemman, mm. FMA-palkinnon saaneen yhtyeensä kanssa.

De Lirium’s Order etsii riveihinsä nyt basistia, jonka soittotaidot ja omistautuminen palvelevat yhtyettä pitkällä tähtäimellä.

Kuopiossa 1998 perustettu death metal -yhtye De Lirium’s Order ehti julkaista kaksi demoa ennen kiinnitystään Woodcut Recordsille 2003, jonka kautta julkaistiin debyyttialbumi “Victim no. 52”. Yhtyeessä lauloi tuolloin nykyisin Deathchainista tunnettu Corpse. Albumi keräsi kiitosta niin medialta kuin metallin ystäviltäkin. Debyytti sai jatkoa vuonna 2007 yhtyeen julkaistessa Shadow Worldin kautta “Diagnosis”-albumin, jolle saatiin sessio-solistiksi mm. Sotajumalasta tuttu Mynni Luukkainen. Albumi sai jälleen erittäin hyvät arviot ja kuulijakunnan vastaanotosta kertoo se, että parhaimmillaan levy sijoittui Suomen virallisella levylistalla sijalle 30. Vuosien varrella yhtyeessä on vaikuttanut joukko suomalaisia kovan luokan metallimuusikkoja ja yhtye on vakiinnuttanut asemansa death metallin kotimaisessa kärkikastissa.

Uuden albumin nauhoitukset alkavat helmikuussa 2011. Materiaalin sävellystä ja nauhoituksien etenemistä voi seurata yhtyeen virallisesta blogista osoitteessa deliriumsorder.blogspot.com.

De Lirium’s Order on:

  • Jukka Pihlajaniemi (laulu)
  • Juha Kupiainen (kitarat)
  • Mika Sundvall (kitara)
  • Pertti Kurttila (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.