Metallimusiikki.net

Varaudu korvamatoon, uusi Dead Cult Diaries -single nyt ulkona ja eetterissä!

Jyväskyläläinen Dead Cult Diaries antoi myrskyvaroitusta jo viime vuoden puolella yhtyeen julkaistessa "Boys & Toys" -singlen, joka paitsi voitti YleX Iltapäivän Rytmibarometrin, myös päätyi Radio Rockin soittolistalle herättäen kiinnostusta myös muilla radiokanavilla.

Nyt Dead Cult Diaries tulee täydellä höökillä. Radio Rockin RockStarba-bändikisan voiton jälkeen solmittu levytyssopimus Warner Music Finlandin kanssa toi vauhdikkaan alkusysäyksen huhtikuun 19. päivänä julkaistavan "The World Is Too Small" -debyyttialbumin työstämiselle. Uusia maistiaisia kuullaan jo tänään, kun "One In A Million" -single julkaistaan ja biisi lähtee myös soimaan Radio Rockin aalloilla.

Sitkeästi tarttuvat pop-melodiat, rouheat rock-soundit ja välissä vilahtelevat punk-elementkin yhdistelevä viisikko Emmy, Arttu, J-V, Ränttilä ja Juuso pääsee livetoimiin jo tämän kuun lopulla. Dead Cult Diariesin kaikki keikkapäivät ilmestyvät tämän kuun aikana yhtyeen sivuille, joihin pääsee nakuttelemalla osoitteen www.deadcultdiaries.com.

Ryhmäkuva Dead Cult Diaries -bändin jäsenistä seisomassa sinertävää taustaa vasten. Dead Cult Diaries -logo kuvan oikeassa yläkulmassa.
Kuvassa Dead Cult Diaries.

Tässä ovat päivät ja kaupungit, joissa Dead Cult Diariesin pääsee tsekkaamaan jo ennakkoon ennen pitkäsoiton julkaisua:

  • 22.3.: Henry’s Pub (Kuopio)
  • 26.3.: Nosturi (Helsinki)
  • 5.4.: Musta Kynnys (Jyväskylä)
  • 6.4.: Bar Bäkkäri (Revolution, Helsinki)
  • 18.4.: Kerubi (Joensuu)

"One In A Million" on julkaistu digisinglenä ja on ostettavissa iTunesissa. Singlen pääsee kuulemaan nyt myös YouTubessa.

Dead Cult Diaries on:

  • Emmy (laulu)
  • Arttu (kitarat)
  • J-V (kitara)
  • Ränttilä (basso)
  • Juuso (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.