Metallimusiikki.net

Deadend in Venice: "A View from Above"

Piirretty kuva ihmishahmoista, jotka harmaasävyisessä kuvassa sijoitettu kulmikkaiden kehysten sisään.Julkaistaan vuonna 2013

Saksalainen Deadend in Venice tulee julkaisemaan 11 biisiä sisältävän "A View from Above" -albuminsa todennäköisesti ensi vuoden puolella, mikäli levyn valmistuskustannukset kyetään kattamaan PledgeMusic-joukkorahoituspalvelun avulla. Aikaisemmin syyskuussa yhtye oli saanut faneiltaan kerätyksi 33 prosenttia albumin valmistamisesta koituvista kuluista. Yhtye laittoi viime viikolla nettiin kuunneltavaksi "Black Baccara" -biisin innostaakseen kuuntelijoitaan tukemaan albumiprojektiaan. Deadend in Venice on naisvetoinen melodista death metallia soittava yhtye. Se on julkaissut urallaan yhden albumin, levyn "See You on the Ground" vuonna 2010.

Deadend in Venice ryhtyi keräämään albumin valmistamiseksi rahoitusta elokuussa avaamalla projektisivun PledgeMusic-palveluun. Tiedotteessa kerrotaan faneille haluttavan tällä tavoin tarjota mahdollisuus vaikuttaa albumin valmistumiseen ja osallistua kakkoskiekon tekemiseen. Rahoittajille tarjotaan kaikenlaisia tavarapalkintoja ja esimerkiksi 50 euron summalla mahdollisuus saada nimikirjoituksin varustettu kopio albumista, sekä bändipaita sen ohessa.

"A View from Above" -albumin kappaleet:

  1. Ides Of May
  2. Black Baccara
  3. A Glow In The Dark
  4. Changing Directions
  5. Devolution Of The Crown
  6. In Dawnless Days
  7. An Alien In Disguise
  8. Nothing’s Left In Long-Closed Eyes
  9. Ocean Of Regret
  10. Call From The North
  11. The Overview

Deadend in Venice on:

  • Annabell Klein (laulu)
  • Christian Litzba (laulu)
  • Tim Schmidtke (kitara)
  • Kevin Klein (kitara)
  • Andreas Ackermann (basso)
  • Frank Koppe (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.