Saksalainen tm-pasuuna Destruction kertoo tuovansa esiin elokuussa 22. päivä AFM Recordsin julkaisemana uuden musiikillisen ilonaiheen. Bändi aikoo julkaista tuolloin pitkäsoittonsa, jonka nimeksi ryhmä risti “D.E.V.O.L.U.T.I.O.N.”, joka purkitettiin tanskalaisen Hansen Studioiden syövereissä tuottaja Jacob Hansenin avustuksella. Kiekon nimikkokappaleessa kuullaan vierailevana muusikkona UFO-orkesterin kitaristi Vinnie Mooren tiluttamia kitarasooloja. Bändin keulahahmo Marcel Schirmer on kertonut seuraajasta vuoden 2007 “Thrash Anthems” -albumille, että nyt kun Destruction juhlii 25-vuotisen taipaleensa täyttymistä, oli siitä luoda ihmisten ilmoille jälleen uusi klassikkoalbumiksi passaava tekele. Uusimman levyn bändi kävi nauhoittamassa keulahahmon kertoman mukaan huolellisesti tehtyjen valmisteluiden päätteeksi. Uusi materiaali on dynaamista ja suoraviivaista toimintaa, joka vetoaa jokaiseen thrash metallin faniin.
Yhtye on vihjannut saattavansa julkaista myöhemmin vuonna 2008 DVD-julkaisun juhlavuotensa kunniaksi.
Bändin tuorein ilmestys on edellisen vuoden tammikuussa 19. päivä julkaistu “Thrash Anthems” -albumi. Se sisältää klassikkokappaleiden lisäksi kaksi aivan uutta biisiä.
Destruction konsertoi 15. elokuuta Brittein saarilla järjestettävässä Bloodstock Open Air Metal Festivalissa, joka on kolmepäiväinen metallimusiikille pyhitetty ulkoilmatapahtuma. Paikalla Suomea edustavat Nightwish, Swallow The Sun ja Moonsorrow. Tapahtumaan värvättiin esiintyjiksi myös mm, Dimmu Borgir, Opeth, Helloween, Iced Earth, At The Gates, Soilwork, Primal Fear, Kataklysm, Napalm Death ja Týr.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin destruction. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.