Metallimusiikki.net

Devanicin kitaristi jälleen vaihtoon.

  • Julkaistiin tiistaina 01.12.2009.
  • Luettu 735 kertaa
  • Bändit:

Wienistä kotoisin oleva Devanic ilmoitti sunnuntaina joutuvansa jälleen kerran hakemaan uutta kitaristia, sillä muutamien kuukausien ajan kestänyt koeaika edellisen kitaristin, Erik Bayn, kanssa osoittautui lopulta hedelmättömäksi yhteistyöksi. Bändi on päättänyt poistaa Bayn leiristä ja etsiä uuden soolokitaristin, joka pystyy soittamisen ohessa myös säveltämään ja osallistumaan uuden biisimateriaalin rakentamiseen. Edellinen kitaristi ehti toimia Devanicin riveissä tammikuusta lähiten 30.11. asti. Muusikon erottamisen syitä ei ole kerrottu julkisuuteen. Erik Bay korvasi yhtyestä lokakuussa 2008 eronneen soolokitaristi Nikolaus Vuckovicin.

Nikolaus Vuckovic erosi bändistä Devanicista johtuen bändin jäsenten välisistä erimielisyyksistä, jotka pahenivat Vuckovicin läsnäollessa kuukaudesta toiseen. Bändi ilmoitti viime vuoden lokakuussa tämän muusikon erottamisen olleen paras ratkaisu Devanicin olemassaolon kannalta, sillä muuhun lopputulokseen päädyttäessä bändi olisi voinut lakata olemasta. Tämä jäsen oli yhtyeen perustaja, tuottaja ja lisäksi biisintekijä. Hän myös sävelsi valtaosan bändin edellisen äänitteen materiaalista. Pelimanni vei mennessään uuden studioalbumin biisien tekijänoikeudet, joten ryhmä joutui kirjoittamaan omin avuin kappaleet tulevaa levyään varten.

Yhtyeen debyyttialbumi “Mask Industries” julkaistiin huhtikuussa 2006. Se sisältää yhteensä 16 kappaletta, joista soittoaikaa syntyy suurinpiirtein tunnin verran. Tämän albumin kappaleista kahdeksan on vuonna 2004 luotuja promolevyllä käytettyjä viisuja — albumille päätyneet vanhat biisit nauhoitettiin uudelleen.

Devanic on:

  • Andreas Danzer (laulu)
  • Peter Knall (kitarat)
  • Stefan Potesil (basso)
  • Michael Pawlowitsch (rummut)
  • Erik Bay (kitarat)

Bändi perustettiin toukokuussa 2004 Nikolauksen ja laulaja Andreas Danzerin toimesta. Nämä kaksi miestä halusivat perustamallaan Devanicilla lähteä soittamaan melodista death metallia. Bändiin haettiin jäseniä entisistä ja nykyisistä Morituruksen, Septicemian, Subtilin, Spirit Withinin, Corona Endorserin sekä Flex Trackedin jäsenistä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.